|
Lithuria |
|
![]()
lithuria.com
Historia:
Lithurian historia alkoi vuodesta 2005 kun silloinen laulaja Jesse Ronimus ja rumpali Perttu Kurttila tapasivat ja perustivat yhtyeen jonka tarkoituksena oli soittaa mahdollisimman brutaalia death metallia. Pian tämän jälkeen otettiin yhteyttä muutamaan ennalta tuttuun soittajaan, jotka rekrytoitiin remmiin pikinmiten. Muutamaa treenikämppädemoa ja jäsenvaihdosta myöhemmin Lithurian kokoonpano oli valmis loppuvuodesta 2006. Jarno Kolehmainen lauluissa, Kride Lahti kitarassa, Antti Poutanen bassossa ja Perttu Kurttila rummuissa muodostivat kokoonpanon jolla haluttiin lähteä viemään yhtyettä eteenpäin. Tällä kokoonpanolla Lithuria veti kourallisen keikkoja, pääasiassa Helsingin seudulla ja äänitti myös World Ending Pestilence EPn keväällä 2007, joka julkaistiin ainoastaan internetissä. Sittemmin keikkakitaristiksi liittyi myös Tuomas Yli-Jaskari. Syksyllä 2007 Kride Lahti päätti erota bändistä, joka käytännössä oli Lithurian hitaan ja tuskallisen kuoleman alku. Nykyään Lithuria on aktivoitunut uudestaan vanhalla kokoonpanolla. Lisäksi Tuomas Yli-Jaskari jatkaa orkesterissa vakipestissä. Kirjoitamme parhaillaan uusia biisejä ja nauhoitamme niitä kaikkien kuultavaksi mahdollisimman pian.
Jäsenet:
Jarno Kolehmainen (v), Kride Lahti (g), Tuomas Yli-Jaskari (g), Antti Poutanen (b), Perttu Kurttila (d)
Idolit/vaikutteet:
Kaikilla omat vaikuttajansa. Musiikkiin on varmasti vaikuttanut ainakin seuraavat bändit: Devourment, Autopsy, Immolation, Necrophagia, Dying Fetus, Mortician, Cannibal Corpse sekä lukuisat muut death metal yhtyeet.
Vieraskirja
01.12. 13:17
Pnertu:
30.11. 16:43
Vorg:
25.11. 00:06
Pnertu:
24.11. 02:34
Notta Perkele!!:
22.11. 04:22
DeManic:
21.11. 13:14
Perttu:
20.11. 23:50
Notta Perkele!!:
20.11. 11:35
Perttu:
19.11. 23:16
kride:
19.11. 19:11
Notta perkele!:
19.11. 19:09
Notta perkele!:
18.11. 23:58
Paskapurjo:
17.11. 19:53
kugsuker:
15.11. 00:23
SpurQ:
14.11. 22:50
Nimetön:
|
|
Tilaukset ainoastaan e-mailitse: perttu . kurttila @ gmail . com (poista välit)
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||