kävelen ilman kenkiä,
jalkapohjani tutkivat maisemaa
jokin lentävä polvelleni levähtää,
tuulen huokaus elvyttää
kutittava haava sormenpäässäni
värittää tätä mitä nään
aurinko hattuni prismaan leviää,
lämpönä soluilleni väräjää

(ja joku pieni tahtoo tietää)
kuinka ihmeessä joku ei voi välittää
että askeleemme painolla päätämme
tämän kaiken hävittää
kyllä kaikki lopulta kuihtuu pois
mutta se tapahtuu itsestään
joten tämän hetken voimme säilyttää

ilmavirta viilentää,
se tietää enemmän kuin nähdään
läsnäolo saapuu luokseni kun
annan alastomuuteni nuolla elämää
tuolla joku liitää ja halkoo tätä päivää
on niin paljon nähtävää
ettei uteliaisuuteni ennen täältä lähtöä
koskaan ala väsyttää

kaikki hajoaa aikanaan,
ei tarvitse kiihdyttää
kaikki hajoaa aikanaan,
ei tarvitse viivyttää

kuinka ihmeessä joku ei voi välittää
että askeleemme painolla päätämme
tämän kaiken hävittää
kyllä kaikki lopulta kuihtuu pois
mutta se tapahtuu itsestään
joten tämän hetken voimme säilyttää

vaan itse kaiken luomme tänne,
itse vastaamme
ja kaikki esteet tiellämme,
ne esiin laulamme
en pelkää koska tiedän kuinka
saamme tarpeemme
ja kaikki jatkaa silloinkin kun
päätämme tän matkamme