Verhot eteen ikkunan laskeutuu, vanha ihminen huoneessa istuu. Yksin, hiljaa mietteissään.
Katse kääntyy kohti ikkunaa, kättään ojentaa ja verhoon koskettaa. Katsoo ulos maailmaan.
Hän vain istuu hiljaa.

Ei enää ole mitään menetettävää. Elä vain yksi päivä kerrallaan.
Tiedät sen, vielä sekin päivä koittaa. Turha pelätä ei se satu ollenkaan.

Ulkoo sisälle ääniä kantautuu, lasten naurua muistot palautuu. Hymy vanhan huulille kipuaa.
Hyllyn päällä on kuva lapsuuden, valokuva mustavalkoinen. Muisto keinotekoinen.
Kyynel poskelle vierii.

Ei enää ole mitään menetettävää. Elä vain yksi päivä kerrallaan.
Tiedät sen, vielä sekin päivä koittaa. Turha pelätä ei se satu ollenkaan.

Silmät kii jää.