Poltan tän röökin teen mielessäni lainei,
mietin aiheit ja miten vaikeet,
voi olla yhen ihmisen polku täällä kulkea,
yksin kaikki ei uskalla silmiään sulkea,
aina joutuu pelkäämää ei onnea kenelkää,
onnettomii kaikki yhes valtameressä,
jotkut sukeltaa mut ei nouse takas pintaa,
ketää ei kiinnosta yhen ihmisen hinta,

kaikil omat huolet mut mä huolehdin kaikesta,
silloin ku on vaikeeta itseni kans taistella,
ei kukaa voi auttaa ne on mun mielikuvia,
meen kantapäänkautta lyön itseäni unissa,
kuudessa tunnissa pitäs selvittää tää paska,
sit herätä väsyneenä uutta päivää jatkaa, (jos jaksaa)
ajatella mielessä eilisen huolet meni mennessää,
mut ei se mee niin nään huolet vieläki edessä,

ne on niiku vuoret ei katoa mihinkää,
vaikka kuinka toivon koitan silmiäni siristää,
siinä ne on no vittu olkoo sitte,
kierrän ne kaukaa tai meen sinne mis on lähtöpiste,
nyt ilta pimenee vedän hatsit viimeset,
eikä mua kiinnosta meet minne menet,
mä kuljen polkuni niiku haluun loppuu asti,
ja totuus on et haluun kulkee täällä vapaasti,

uus päivä uudet kujeet mut samat huolet,
en pääse niistä eroo vaik ottaisit puolet,
oon kaulaa myöten paskassa kuka mua auttais,
ku en auttanu ketää ketä mut vapauttais,
oon jumissa en pääse pois vaikka kuinka toivon,
aluks meni hyvin mut karma vei voiton,
niiku aina kätee jää... ei mitää,
enkä usko enää koskaa yhtää ihmistä.