Luulin et mä saisin aina ollaan vaan sun kanssas,
mut aika avaa haavat, tippuu esirippukangas/
En mä enää jaksa valehdella edes itelleni.
Löydän vaan sen kysymyksen; "miks sä menit"/
Ruusunpunaisella tapetilla peitän huoneeni.
Muistuttaa kai meistä, enkä usko sitä kuolleeksi/
Jos sä kuuntelet, jos sä kaipaat,
ni laita silmät kiinni ja kelaa takas aikaan/
Jolloin meil oli vielä sydämmessä palatsi.
Nyt on sydän naarmuilla, kädessä palasii/
Elämä on paperia, ennen oli samettia.
sain viiltohaavan ruusunpunaisesta tapetista/

Ruusunpunaisella tapetilla, mun särkyneitä haaveita.
Ei pitkään jääneet asumaan, vaan tekemään kahleita/
Ei kiinni jää, vain ikävää, pois häviää, mitä jää/

Oon rikkinäinen kulkuri, oon kai tullu hulluksi.
Mut en voi päästä irti siitä maailmani pumpulist/
Nyt on maa mun jalan alla tullu kovaks.
Tätä niin sanottuu elämää en enää tunne omaks/
Ku joka puolella tuntuu et nään terälehden putoavan,
Liian kauan odottanu käden kättä kurottavan/
Joka sana viiltää, joka sana sattuu.
Ja ruususta jäi muistoks pelkkä hintalappu taskuu/
Enkä anna tunteilleni enää tilaa.
Ja kivaa se oli kunnes sen kaiken pysty pilaan/
Vaikka arvet viiltää ni en mä enää pelkää.
Ja kai tää näin on hyvä vaik me eri tietä mennään/

Ruusunpunaisella tapetilla, mun särkyneitä haaveita.
Ei pitkään jääneet asumaan, vaan tekemään kahleita/
Ei kiinni jää, vain ikävää, pois häviää, mitä jää/

Yksin hiljaa huokailen, kasvot kiinni tapetis.
En oota ruusun kasvavan vaan taittelen sen paperist/
Yritän ymmärtää et sun täyty lähtee,
mut tuskin haavat paranee ennen ku nähdään jälleen/
Kaiken koitan unohtaa, en haluu muistaa mitään,
mutta silti joka ilta susta muistan aina lisää/
Koitan sua tavoittaa, samal ku juoksen karkuun.
Ja vaikka en voi palata mä koitan juosta alkuun/
Aikaan jolloin kaikki oli kaunista ja hyvin.
Mut ei silloin voitu tietää miten pian kaikki päättyisi/
Siivet kun ei kantaneet, särkyneinä lupaukset.
Sä lähdit ja mun maailmasta tuli ruusunpunainen/