Viviana:
huudan apua, mut kukaan ei kuule
sydämen repien palasiksi tuules
mä tiedän, pystyn jatkamaan
lupaan itselleni pysyy vahvana.

Sana:
katson taivast, näen lentävii lintui
niiden sadat siiveniskut tahdittamas itkui
.. kukaan ei huomaa, ja yksi tippui
kun elämä ei tarjonnutkaan onneen pääsylippui
mikä oikein, mikä väärin, kuka vastaa
..mustavalkokuva tuskaani kuvastaa
kulissejen rakentamist kuka enää jaksaa
halu elää, vai poispääsemisen tarve kasvaa
missä ratkasu kun on kädessä sydän
ja mitä enää tehdä kun ei mikään tunnu hyvält
missä auttava käsi, missä vastaus kysymyksiin
..missä tieto etten olis enää yksin
helppo antaa periks ku ei tiiä mitä maalis
..elää kuplassaan ku kultakala vaasis
sirpaleita keräten pelkäs epätoivos
et joskus vois elää muutenki ku elää toivos.

Viviana:
huudan apua, mut kukaan ei kuule
sydämen repien palasiksi tuules
mä tiedän, pystyn jatkamaan
lupaan itselleni pysyy vahvana.

Sana:
olin pohjal, sä toit valon elämääni
sä autoit mua näkee eläväni väärin
.. sä otit kädestä kiinni ja nostit
silmät säihkyen enkeli valoa loisti.
.. se hetki, se tunne
katsoen silmiin tunsit saman tunteen
samal kuulen salaisuuden
pelastat mut, silität mut uneen.
mitä tänään, mitä huomenna
.. päivä päivältä lähempänä kuolemaa
mitä tänään, mitä huomenna
.. avasit silmäni, nyt näen kulkea.
auringonsäteet, kyyneleet ja sanat
myrskyn jälkeen akut ladattava
elämä hauras, pienempi paha
jättää järki, sydämellä valittava.

Viviana:
huudan apua, mut kukaan ei kuule
sydämen repien palasiksi tuules
mä tiedän, pystyn jatkamaan
lupaan itselleni pysyy vahvana.