Se ei oo yksinkertast ja se ahistaa
mietin miksi meidän pitää joka ilta tapella
mä tiedän miten osaan olla hankala
muttet sä tiedä miksen pysty kaikkee antamaa
se satuttaa, enkä sillä haluis pilaa tätä
nyt vaa näyttää siltä etten ole sulle oikee jäbä
toista ei voi muuttaa mut itteensä voi
et olisko se syy, etten haluu ollaku noi
mun on päästävä pois, en pysty olee paikallaa
vaik näytänki muut, sisälläni jokin ahistaa
eikä se muutu vaikka unissani uneksin
se ei muutu enää todeksi
me elettiin hetki onnellista elämää
mut se mitä meil on nyt, ei oo lähelläkää unelmaa
sori, mä vielä haluun pyytää anteeks
mä en vaa pystyny antaa sulle tarpeeks

Mä nään, kun kyynel valuu poskees pitkin
Miks mun sydämmeni itki
Vaikka sen portit oli kiinni



Ahistunut pieni poika promenaadin ikkunalla
pudistelee päätään, vaikkei sillä ole hyvä olla
ei pysty puhumaan, ei avoimesti ainakaan
vaan pelkää olevansa kahlittuna tähän maailmaan
Nykyään kaikki on toisin, ei tiedä kuinka pärjää
mustasukkast osapuolta vielä sanoillansa härnää
ei tästä synny mitään, toimivaa suhdetta ainakaan
turhaan meki "kaivataan" jos toinen feikkaa sairasta
Ongelmist puhutaan, ei velttoilla tai nukuta
eikä uskota jos kylält kuullaa vanhoi huhuja
Miten tätä elämää muuten voisi katuu
jos kelaa et ois voinu saada enemmän duunattuu
Mitä sitä häpee, kaikki peliin loppuun asti
ensiks mun ois pitäny pelaa loppu matsi
anteeks siitä kaikest pahast mit oon saanu aikaan
olithan sä tärkeint mulle välil maan ja taivaan