Jokin nieli kai auringon
siitä minä välitä en
Pidän katseen alhaalla
revin itseäni eteenpäin

Suussa raudan ja suolan liitto
nektaria kirottujen
Raskas ilma hengen salpaa
yllä vetten huutaa hiljaisuus

On soutajan taival pitkä
ja aallot vasten laitaa lyövät
mut mielen mustan kahleet murtuu
kun rantaviiva pois nyt hiipuu

Lähti eilen yksin matkaan
vain lyijynharmaat pilvet seuraa
Jätti taakseen kaiken rakkaan
syytä tiedä ei itsekään

Syöpyy liha kämmenistä
veri veteen sekoittuu
Viestii tuska elämästä
mut pian se unhoittuu

Ulapan aavan karu kutsu
vei matkamiehen järjen kai
Aaltojen alla odottaa
valtakunta unhoitettujen
ikiaikaisten
voimien!

Ulapan aavan karu kutsu
vei matkamiehen järjen kai
Aaltojen alla odottaa
valtakunta unhoitettujen
ikiaikaisten
voimien

Ulapan aavan karu kutsu
vei matkamiehen turmioon
Aaltojen alla odottaa
hän soutajaa