ne äänet sanattomat
ovat jälleen nousseet pintaan
kutsumaan minua maan uumeniin

kuin unessa, sekavana
katselen hiljaa
oman järkeni hiipuvan taivoittamattomiin
näitä pimeitä käytäviä
jo kulkemaan väsyneenä
en jaksa etsiä ulospääsyä
ja sieluttomat ihmiset ovat enää vain varjoja

lohduton on myös kuolema
joka ei päästä irti täältä
ei elämältä pelasta
mutta hiljaa kuristaa