Sä menit juuri, jäin yksin makaamaan. Mietin mitä sanoitkaan.
Päätäni jo painaa yön synkkä läheisyys. Väsyin taas hyvästelyys.
Mä tahdoin soittaa, sulle laulaa laulut maan, tahdoin. Mä tahdoin pitää susta kii.
Mutta mun täytyi lähteä uudestaan. On aika siirtää viisarii.

Sä olet odottanut jo kauan sanoit niin aikaa joskus tulevaa.
Ettei välitettäis mistään oltais vaan, ettei olis aikaakaan.
Mä odotan kaikki, tunnit minuutit jotka poissa viereltäsi oon.
Sitten kun yö jo painaa silmäs kii, en ole enää levoton.

Kun kesäaikaan kellot siirrettiin, nuoria oltiin me kai niin.
Kun kesäaikaan kellot siirrettiin, karttoja kevään piirrettiin.

Kun talviviima viuhtoo valtoinaan ja puissa tuuli tuivertaa.
Kun yössä aamun kajoo ei ees näy ja aika melkein seisahtaa.
Niin kesäaikaan palaan takaisin, siirrän kellot valoo näyttämään.
Pehmenee routa, sulaa sydänjää. Vierelles palaan, siehen jään.

Tunteina yön ja jälkeen päivän työn en sua mielestäin pois saa.
Niin sydän hakkaa ja ajaa uudestaan hetket kevään kokemaan.
Ei mennyt merkkaa, on kaikki täs ja nyt, vihdoin viimein palata voi lähtenyt.
Uusi tää on ja ainutkertainen, tilaisuus saada takas toinen.
Ainoa oot ja ainutkertainen, uuden kun saan tilaisuuden.