Mustafa Virtasen rytmiorkesteri on enemmän kuin pelkkä orkesteri. Se on myös maailmankatsomus, jonka jo useat sadat ihmiset ympäri maailman jakavat.

Virtasen karismaattinen ja tummanpuhuva ääni yhdistettynä Pedro Räntikäisen sielukkaaseen rytmimunankäsittelyyn, Konrad Patin solakkaan hanurismiin, Eriksdottirin vinhaan kitarismiin ja Vähä-Pällin erinomaiseen huilunsoittotaitoon luo kiehtovan ja omaperäisen kokonaisuuden. Gulliver Pallin isältä pojalle periytynyt mestarillinen äänitystaito kruunaa paketin ja koristelee sen pienillä, kaikissa sateenkaaren väreissä loistavilla rakeilla.

Virtasen sanoitukset kertovat elävästä elämästä uudella ja mielenkiintoisella tavalla. Hän onnistuu sujuvasti löytämään uusia näkökulmia puhkikuluneisiin aiheisiin, joista läheisimpiä hänelle ovat rakkaus, matkailu sekä internetistä löytyvät vähäpukeisten naisten kuvagalleriat.

Mustafa Virtasen rytmiorkesteri soitti ensimmäisen keikkansa Mäntsälän VPK-talon tanhuissa vuonna '73, ja siitä lähtien suunta on ollut ylöspäin. Syyskussa 2007 orkesteri julkaisi kolmannenkymmenennenseitsemännen ja toistaiseksi henkilökohtaisimman pitkäsoittonsa, "Elämä ilman toista kivestä". Levy nousi välittömästä listakärkeen kuudessa maassa (Vanuatu, Lesotho, Mali, Burundi, Länsi-Samoa, Yhdysvallat) ja Mustafa Virtanen valittiin Suomen lavatanssiyhdistyksen laatimalla listalla maailman kolmanneksi vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi koko maailmassa, jättäen taakseen muun muassa sellaiset suurnimet kuin Mozartin, Beethovenin ja Jani Sievisen. Virtasen edellä komeilivat ainoastaan ex-rallikuski Tommi Mäkinen sekä meteorologi Juha Föhr.

Tällä hetkellä Mustafa Virtasen rytmiorkesteri kiertää ympäri Suomen VPK-taloja viihdyttämässä vapaapalokuntalaisia vaimoineen ja esittelemässä erinomaista esiintymiskuntoaan.

Tulevat keikat:
3.11. Perniön VPK-talo
4.11. Nummi-Pusulan VPK-talo
5.11. Hyypiön VPK-talo
8.11. Mordorin VPK-talo
Jäsenet: Mustafa Virtanen (laulu); Konrad Patti (hanuri); Pedro Räntikäinen (rytmimuna); Hjalmar Eriksdottir (kitara); Einari Vähä-Pälli (huilu); Gulliver Palli (äänitys)
Tilastot: 0 seuraajaa, 357 kuuntelua

Perustaja: pjotah

Soul

Andaluussian yöt 01.11.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Gulliver Pallin mojovasti kotistudiossaan äänittämä demo vuodelta 1982. Oltiin poikien kanssa pienellä kiertueella joka kulki Balttian kautta Italian Kenkään ja sieltä Andaluussiaaan. Kappaleessa yhdistyvät kiertueen aikana kokemamme tunteet, andaluussialainen kaiho, italialainen nostalgia sekä baltttialainen epätoivo. Rummuissa on vierailevana tähtenä edesmennyt vanha ryyppykaverimme Pertsa. Rest in peace, Pertsa "Perjantaipullo" Kurnutsalo! Vielä jonain päivänä käyskentelemme yhdessä taivaan kedoilla Jeesuksen Kanssa.....

-   0 357 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.