Lähes lukutaidottomana miehenä Algot ei ymmärtänyt löytönsä merkitystä. Seuraavana sunnuntaina hän luovutti puhelinluettelon pitäjänsä papille, joka välittömästi tiesi kyseessä olevan varsin epätavallinen löytö. Mutta hän ei tiennyt että hän tulisi menettämään puhelinluettelon sekä henkensä, ennen kuin pääsisi nauttimaan löydön tuomasta suosiosta.
Koska elettiin nälkävuosia, oli Muhoksen apinapopulaatio (Pongo Pseudo-sophisticus) opetellut lukemaan, tarkoituksenaan levittäytyä koulunopettajan toimiin ympäri maata. Oppimateriaalin vähäisyyden vuoksi kuluttivat apinat kesäyönsä kuljeskellen sorateitä ja pellonvieriä mukiloiden ne onnettomat kulkijat, jotka tuoksuivat hiemankaan painomusteelta.
Saaliinaan vuoden 1983 Oulun läänin puhelinluettelo sekä kuoliaaksi raiskatun kirkonmiehen pikkuaivot apinat kokoontuivat hylättyyn heinälatoon. Välittömästi latoon päästyään he kävivät tuntemattoman kirjasen kimppuun, repien sitä toistensa käsistä tahtoen olla ensimmäinen, joka pääsee opiskelemaan lukemista. Opiskeluinnossaan heiltä jäi huomaamatta ladon nurkassa piileskelevä hahmo.
Vain hetkeä aikaisemmin oli samassa ladossa ollut suorittamassa esoteerista okkulttirituaalia vaelteleva saksalainen vapaamuurari Jürgen Kinderscheisse. Apinoiden lähestyessä hän peitteli hätäisesti lattiaan maalaamansa symboliset kuviot sekä piiloutui.
Suurin apinoista asetti lukulasinsa nenälleen ja astui keskelle latoa. Hän korotti puhelinluettelon ylösalaisin silmiensä tasalle ja alkoi lausua. Päästyään puoleen väliin ensimmäistä ylösalaisin luettua sivua toimitus keskeytyi korvia huumaavaan mekkalaan. Orankimankeli oli materialisoitunut.
Perustaja: Muovinen
Narsisti! Itsensätyydyttäjä!
Suorastaan mahtava tarina :D
.. ja kaikki kuulemma täysin totta.
Totta joka sana! Sanojen järjestelyssä on tietysti otettu tiettyjä taiteellisia vapauksia... Luonnollisesti.
oliko siellä laulaja jossain? miksatkaa laulaja esiin!
oon täysfani. Pieni ero on tiukka ja toimiva juttu.
Pienessä erossa on hieman lauluja, mutta kukaan ei kaipaa niiden miksaamista pintaan. ;D
... sikäli kun yksraitanauhoituksista niitä on mahdollista "miksata".
Lisää viesti

Lyhennetty versio orankipoppoon rituaaleista
Onko Peikko vienyt suklaani?
Orankilauma säveltää
Peikot eksyvät kuvottavaan poplandiaan.
Melkein fanitin - en kehdannu.