Parthenogenesis


Historia: Parthenogenesis on pitkän linjan projekti, joka aloitettiin vuonna 1998. Tarkoituksena on säveltää ja äänittää pidempi pätkä äärimmäisen haastavaa progerockia ja progemetallia, vain yhden viikonlopun aikana. Parthenogenesiksen resepti: marssitaan motivoituneiden ja soittotaitoisten muusikoiden kanssa studioon ilman sävellettyä materiaalia, aloitetaan jamit, kehitetään yhdessä biisi, jossa on kaikkien muusikoiden näkemystä. Biisi soitetaan alusta loppuun livenä ja todetaan valmiiksi. Äänitetään syntynyt biisi tuli perseen alla, lisätään höysteitä eli efektejä ja miksataan levy aina valmiiksi masteroiduksi CD-levyksi asti, ja kaikki tämä vain yhden vaivaisen viikonlopun aikana! Parthenogenesis -työpäivät ovat erittäin pitkiä ja haastavia, sillä kysymys on luovuudesta ja yhteistyöstä suorituspaineiden alaisuudessa, joka palkitaan lopuksi onnistumisella ja yhteisellä biisillä. Parthenogenesis on toistuva projekti: kokoontuminen tehdään aina uudestaan ja uudestaan. Nyt kahdeksan vuoden aikana on tehty kaikkiaan neljä Parthenogenesis -levyä: Part 1, Part 2, Part 3 ja Part 4. Kysymys on kasvusta muusikkoina. Minulla on ollut ilo saada osallistua projektiin joka kerta. Kiitän kaikkia tähän mennessä osallistuneita muusikoita. Täällä saat kuulla Parthenogenesis Part 2:n ja Parthenogenesis Part 4:n. Ja pidä mielessä projektin resepti, kun kuuntelet: Nämä on tehty tuli perseen alla, nuoruuden ja luovuuden innolla! :o)

Jäsenet: Mynämuusikot: Aki Silventoinen, Juho Koski, Jussi Aalto, Markus Lehto, Arttu "Apina" Aarnio

Idolit/vaikutteet: Progerock ja progemetalli!

Laitteet: Jaa-a. Eipä muistu mieleeni. :o)

Vieraskirja
Mr. Doom: helkutin taitavia ootte

Silven2.: Kokoversiot (paitsi Part 1) jaossa osoitteessa: http://www.scytheceps.ne t/music.htm

Silven2.: Moi! Ja kiitokset faninappulan painalluksesta. Ei ole tiettäkseni näitä biisejä muualla jaossa... voin koittaa uppia tänne paremmalla laadulla kokoversiot. Mikserin yksittäisen tiedoston kokorajoitus on kasvanut niistä päivistä, kun näitä tänne latailin.

Mortal Wompat: Hei. Ei teil oo muualla näit biisei. Meinaan vaan, että jos sais ladattua parempina versioina jostain? ... Vois kuulla ton part.2 outron?

Progenius: Perhana, mielenkiintoinen projekti teillä! Kuuntelen ja kommentoin ehdottomasti kunhan tässä tulee sopiva mieliala. Ton mittaisia biisejä kun ei ihan yhdeltä kuulemalta pysty arvioimaan.
Nimi:
Viesti:
 






Parthenogenesis Part 4 Psychedelic Rock
Kuuntele
Download (128kbps, 13:23, 12,27Mt)   
Huomio kuuntelija! Lue vasemmalla oleva pitkä historianpätkä ennen kuunteluasi, oi kuulija, niin ymmärrät tämän homman nimen paremmin ja voit nauttia täysin rinnoin.

Huomio kaikki Parthenogenesis -saagan ystävät! Tämä sarjan neljäs osa on mielestäni ehdottomasti paras aikaansaannoksemme projektimme parissa. Äänitys tapahtui jonakin sumuisena(?) taikaviikonloppuna vuonna 2002. Enää en oikein tahdo muistaa kaikkia yksityiskohtia, kun ikäkin jo alkaa painaa, ja soittomme haipuu unholaan...

Soittajat tässä ainutkertaisessa teoksessa olivat Aki Silventoinen (koskettimet), Juho Koski (rummut), Jussi Aalto (kitarat) sekä mahtijäbä Arttu Aarnio (basspower!). Näin ainakin muistelisin, ja pikaisen kuuntelun perusteella päättelin.

Tässä Partissa taitava ja keskittynyt kuulija voi aistia ainutkertaisen yhteisoittotaidon ja yhteisymmärryksen vallinneen muusikoiden keskuudessa Parthenogenesis -viikonlopun aikana. Sekä sen kuuluisan soittoilon, joka on aina eteenpäinvievä voima...

Kuuntele. Kappale julkaistaan Teidän korvienne ja tajuntanne iloksi täällä mikserissä! There can never be too many parts...

Aki Silventoinen

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 01.08.2007



Parthenogenesis Part 2 Psychedelic Rock
Kuuntele
Download (96kbps, 13:40, 9,39Mt)   
Arvoisa kuulija: lue vasemmalla oleva pitkä historiapätkä ennen kuuntelua, paremman ymmärryksen tason saavuttamiseksi, kiitos...

Parthenogenesis Part 2 tehtiin vuonna 2000. Tuolloin projektiin osallistuneet muusikot olivat Aki Silventoinen (koskettimet), Juho Koski (rummut), Jussi Aalto (kitarat) ja Markus Lehto (kitarat ja bassot).

Teoksen lopusta on jouduttu karsimaan 3 minuutin mittainen "sinfoniaorkesteri"-outro, jotta projekti mahtuisi tänne alle 10 megan tiedostona ja vielä siedettävällä laadulla. Siinäpä se. Enjoy!

K/a: 9 | | 1 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 18.01.2006



Parthenogenesis Part 5 Psychedelic Rock
Kuuntele
Download (112kbps, 12:08, 9,73Mt)   
Arvoisa kuulija! Lue vasemmalla oleva pitkä historiapätkä ennen kuuntelua, paremman ymmärryksen tason saavuttamiseksi, kiitos...

Parthenogenesis Part 4 tehtiin vuonna 2003. Tuolloin projektiin osallistuneet muusikot olivat Aki Silventoinen (koskettimet), Juho Koski (rummut) ja Arttu Aarnio (kitarat ja bassot).

Tässä Parthenogenesis osassa käytettiin ensi kerran koneita joidenkin instrumenttien mallintamisessa. Efektejä on käytetty enemmän kuin Part 2:ssa. Rummut dominoivat kokonaisuutta tässä osassa.

Biisissä soittaa vain kolme muusikkoa tällä kertaa. Esimerkiksi Part 1:ssä soitti yhtäaikaisesti jopa seitsemän muusikkoa. Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa... Tiedoston laatua on jouduttu karsimaan rankalla kädellä, jotta se mahtuisi tänne alle 10 megan tiedostona.

P.S Seuraavan Parthenogenesiksen ajankohtaa ei vielä tiedetä eikä siihen osallistuvien muusikoiden nimiä. Could it be you? Otappa yhteyttä jos innostut. Parthenogenesis -tyylissä oleellista on useiden eri osien käyttäminen samassa biisissä. There will never be too many notes!

K/a: 9.7 | | 3 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 18.01.2006


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.