Pisarat sateen veden pinnasta kimpoaa.
Kastellen kasvonsa kuin vesi silmistään.
Rauha maassa kasteltuna,
peilikirkkaan unelmansa jälkeen myrsky verhoaa.

Vesi äänen kauas kantaa.
Kaikuu värähdykset yksinäisen pienen kuiskauksen.
Avun itse voi vain antaa,
ei muilta pyydäkään.
Tuntee hetken kauneuden.

KERTOSÄE
Aamun kirkkauden nähtyään,
silmistään kuvat kuihtuu päivän eilisen.
Yksi pyörimään vain mieleen jää.
Se yksi ainoa, jonka tahtoi unohtaa.

Soitellen sotaan pettymystään kasvattamaan.
Siemenestään kukkii tämä erämaa.
Sadon itse yksin korjaa.
Kyyhky kirjeen matkaan saa.
Odottaa päivää nousevaa.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu