Psilocybe
Sieni = Korkein tietoisuuden lähde.

Iehova = יְהֹוָה

Ervast = Yksi kolmesta kosmisesta tietäjästä, enokiaanisen tietouden avaimen hallussapitäjä.

Nineveh = Muinaisen Assyrian soturikultin hallinnon keskus. Kuten radiohiilimittauksen suomien informaatioiden valossa tiedämme, oli Mesopotamia erittäin vehreää aluetta mooseksen aikoihin. Tämän tiedon valossa meillä on suuri syy olettaa, että sienet hallitsivat maastoa noina aikoina.

Iehova II = Alkuperäisen Iehovan poika. Uskomuksiemme keskeinen henkilö jonka seikkaluista on piilotettu monia salaisia viestejä kappaleisiimme.
Historia: Jo ammoisina aikoina Koillis-Siperian ylväät vuohenkasvattajakansat kuten korjakit ja tšuktšit tunsivat sieniystäviemme parantavan ja mieltä laajentavan vaikutuksen, Meidän tehtävämme on vain jatkaa näitten entisaikojen visionäärien valaisemaa tietä ja informoida maailmaa Sienten, Homoseksuaalisuuden, Katollisuuden ja karstatun musiikin vaaroista ja oikeanlaisen käytön tuomista niin hengellisistä kuin ruumislisistäkin vapauksista.
Jäsenet: Anno Fungi 2006 Psilocyben miehistö koostuu neljästä mysterein verhon taakse piiloutuvasta transessentiaalisesta energiaolennosta, jotka käskettynä kuuntelevat pseudonyymejä: Sieni - Muurahaiskarhu - Tyyny - Penis
Idolit/vaikutteet: Amanita Muscaria, sen kaikissa jumalaisissa muodoissa
Laitteet: Nauhoitustilanteesta riippuen erittäin vaihtelevaa, tarkempi informointi esitetään kappaleiden yhteydessä.
Tilastot: 1 seuraajaa, 2 581 kuuntelua

Perustaja: Ebycolisp

Vieraskirja

Moro 12.05.2006

moi ootte parhait

Moro 12.05.2006

milloin tuloo eka levy?!!

Moro 16.06.2006

Tyyny on paras!

Ebycolisp 12.07.2006

Uutta materiaalia on saapuva kun jäsenistömme, taivaan tähdet ja –kuut saavuttavat zeniittinsä, pysykäätten kärsivällisinä ja syventykää nykyiseen materiaaliin – paljon lepää pinnan alla.

Piix88 10.09.2007

moro! asuaa

gayplanet 17.08.2008

homoutta ilmassa

minzce86 20.09.2008

hehee!!! xD

Psilocybe semilanceata 28.01.2009

melkein yht hyva paikka ku sieni.us

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

12/11/2006

§ 4 Ahkerien uskonveljiemme ja –sisartemme odotus palkittiin tänä Iehovan-päivänä, kun täysin uusi kappale Suippomadonlakki näki päivänvalon. Tämän hetkinen versiomme voi Psilocybiinin korkeimmillekin ylipapeille olla hieman liian eläimellinen pala purtavaksi tai jollain toisella tapaa elimistöön suodatettavaksi. Kuitenkin kappaleen meditatiivinen kuuntelu on ainakin kollektiivin sisällä saattanut jäsenemme varsin ulkomaailmallisiin kokemuksiin. Älkää kuitenkaan pelätkö seuraava koko yksikön suorittama messuaminen palaa takaisin juurille.

4/10/2006

§ 3 Ilon päivä. Jumalat hymyilevät viisaille ja ovat suoneet meidän kokoontua jälleen suorittamaan järjestyksessä toisen musiikkipohjaisen rituaalin tulevana viikonloppuna, tarkkailkaa tajuntaanne, hetki on jo pian ohi! ~ POSTPONED

25/9/2006

O'siyo Ihmiskunta!
§ 1 Mikä teitä vaivaa? Sanomamme on saavuttanut jo vankan kuulijakunnan mutta silti kommentti- ja arvosteluosiomme itkevät tyhjyyttään! Ota siis hetki kalliista ajastasi leijaile nykyihmiselle sumenevaan muinaisen tiedon maailmaan ja kerro mielipiteesi sinulle miellyttävimmässä foorumissa.

§ 2 Toisen pykäläni ohjaan kaikille niille jotka jo kuumeisesti odottavat jo uusia virsiä joiden tahdissa meditoida. Hiekka lasissa vähenee ja tiima on lähellä, uniitin sisäiset erimielisyydet ovat vaimentuneet ja liekki palaa voimakkaana, pysykää valppaana se päivä voi olla jo tänään!
-100>
Lo-Fi

Suippomadonlakki - Tireheb remix 12.11.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

- yksi ei neljää tee
- Psilocybe = 4
- tämä ei ole maistiainen mistään
- Suippomadonlakki on kuultava uudessa olemuksessa hamassa tulevaisuudessa

9   2 681 kuuntelua
Foxtrot

Sienet on kivoja. 13.03.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Psilocyben ideologiaa mahdollisesti tehokkaimmin kuvastava veisu. Parhaimmistoamme. Sisältää tähän mennessä toimivimman kokoonpanomme eli: Sieni = Vokaalinen luomistyö - Penis = Perkussiot - Muurahaiskarhu = kuoro - Tyyny = Puu- ja Vaskipuhaltimet

Halleluja 100 latausta rikki 30.10.2006. Tämä vaaii juhlintaa ja seuraajiemme palkitsemista yllätyksellisellä erikoispalkinnolla, pysykää kuulolla.

10   1 621 kuuntelua
Dirty South

Koekäyttää karstata musiikki 13.03.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Lauluistamme mahdollisesti heikoin. Penis = laulelu – Muurahaiskarhu = jammin’ – Tyyny = Vaskipuhaltimet - Sieni = perkussiot

10   0 311 kuuntelua
Modern Jazz

RATZINGER, katolllllllisten kuningas 13.03.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Uskontojen luomien dogmien ympärille kasaantuva melko vaikeaselkoinen mutta ymmärtäjälleen erittäin palkitseva kappale. Tyyny lauloi Muurahaiskarhun hoitaessa perkussiot. Sieni heilui puhaltimissa ja Penis soitti marakasseja. Sisältää myös erään musiikkihistorian tarttuvimmista kertosäkeistä, iloitkaa.

10   0 368 kuuntelua
Folklore

Homoseksuaalisuus kreikan armeijoissa 13.03.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Muinaisen kreikan kimuranteista miessuhteista kertova eeppisiin mittasuhteisiin venyvä kappale. Huomatkaa Tyynyn mahdikas vaskipuhallinsoolo teoksen ehtoopuolella. Laulu: Muurahaiskarhu, Puhaltimet: Tyyny, Marakassit: Sieni, Perkussiot: Penis.

10   1 600 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.