Rautaholvi


www.rautaholvi.net www.myspace.com/rautaholvi

Historia: Hankasalmelaisen Rautaholvin historia alkaa vuoden 2004 keväästä, jolloin Henri Shemeikka päätti perustaa bändin, joka soittaisi vain yhden keikan yläasteen kevätjuhlassa. Mukaan bändiin Shemeikka pyysi ensin Puttosen Topia rumpuihin ja Aarnion Olli-Pekkaa toiseen kitaraan jykevöittämään Shemeikan kitarointia. Basson kaulaan valittiin eräänä kauniina koulupäivänä Mikael Nurmi. Kun kukaan ei kehdannut ruveta laulamaan, pyydettiin kevätjuhlan ajaksi Marjoriitta Kauppista laulusolistiksi. Kevätjuhlakeikka meni loistavasti. Kun soittaminen rupesikin maistumaan, projektia päätettiin jatkaa. Ensin piti ruveta treenaamaan lisää cover biisejä, mutta loppujen lopuksi rupesikin syntymään omia. Musiikkityyli on pääasiassa suomenkielinen heavy. Loppukesästä 2004 pyydettiin vielä Markus Beloffia 3. kitaraan. Sitten oli 5-henkinen hevipoppoo valmis! Kun ketään muuta laulajaa ei löytynyt, päätti Shemeikka ryhtyä solistiksi. Ja siitä alkoi huima yritys nousta ylöspäin.Ajan kuluessa sai Joni Suhonen kutsun Rautaholviin soittamaan enemmänkin koskettimia ja Jonihan suostui. Ensin joni soitti vain väliaikaisesti mutta sittemmin rupesi "muuttumaan" vakituiseksi Rautaholvin jäseneksi. Vuonna 2006 Rautaholviin asteli uusi basisti,Henri Lehmonen, Nurmen siirryttyä muihin hommiin. Ensin Lehmonen kokeili yhden keikan ajan,että toimiiko bändi.Ja kun homma hoidettiin tyylikkäästi,niin kysyi Lehmonen,että saako hän jatkaa. Vastaus oli myönteinen ja asia sinetöitiin viskillä.

Jäsenet: Henri Shemeikka (kitara&laulu), Samuli Erkkilä (kitara), Markus Beloff (kitara), Henri Lehmonen (basso), Joni Suhonen (koskettimet), Ville-Veikko "W" Pöyhönen (rummut)

Idolit/vaikutteet: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Iron Maiden, Manowar, Judas Priest...

Vieraskirja
John_Titor: Jeps, ollaan joskus aikasemminki kuultu tästä toisesta Rautaholvista. Ja kyllä, eteenpäin yritetään porskuttaa.

Originaali: Kymmenisen vuotta sitten etelä-suomessa aiheutti useamman vuoden pahennusta saatanallinen blackmetal -yhtye nimeltään rautaholvi joka julkisi pari demoakin.

äijä44: täs on kunnon suomalaista vähän raskaampaa .......tsemiä kundit.

Jeekki: 88

MKB: Henkalla noita aamuja vielä riittää. Mutta eihän sen edes tarvii tehä mitään.

keijo: AAMUJA!

Jeekki: vitun SHEmeikka!

Nimetön: kyllä huomaa että on hankasalmelta

John_Titor: Kiitos kiitos

riista: Erittäin laadukasta musiikkia! Tykkään todella :) sanoitukset ovat aivan mahtavat. tykkään todella!
Nimi:
Viesti:
 






Hahmo Tummapukuinen Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 05:50, 6,68Mt)   
Toisen demon eka biisi. Demo nauhoitettiin 10.3-11.3 2007 Studio Watercastlessa.

Rummuissa Jaakko "Clansman" Silvast.

K/a: 9.8 | | 4 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 12.03.2007



Mustan Joen Murha Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 03:41, 4,22Mt)   
Toinen biisi. Perustuu tositapahtumiin. Ja taas joku taisi olla pienessä laitamyötäisessä.

Äänitetty 10.3-11.3 2007 Studio Watercastlessa.

Rummuissa Jaakko "Clansman" Silvast.

K/a: 10 | | 3 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 12.03.2007



Kotiinpäin Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 05:34, 6,39Mt)   
"Tunnettiin" ennen nimellä Pitkä Matka.

Silvastin Jaakosta ei pääse eroon.

Ps. Kiitos Jope Ruonansuulle ja "Ollaanko Enkeleitä Toisillemme"-kappaleelle.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 15.09.2007



Hahmo Tummapukuinen (Live) Heavy Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 05:13, 5,99Mt)   
Nauhoitettu 25.8 2006 Hankasalmella. Äänenlaatu ei ole kovin hyvä, sillä ääni on otettu videokamerasta.

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 12.10.2006



Pitkä Matka (Live) Love Metal
Kuuntele
Download (160kbps, 05:02, 5,76Mt)   
Nauhoitettu 25.8 2006 Hankasalmella. Äänenlaatu ei ole kovin hyvä, sillä ääni on otettu videokamerasta.

Todellista LOVE Metallia...

Nii ja tämän kappaleen nimi on nykyään Kotiin Päin. Tämä live-versio eroaa pikkase studio-versiosta, ja sitä ei tänne vielä laiteta.

K/a: 9.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 12.10.2006



Kulta-aika Heavy Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 03:40, 3,37Mt)   
Demon 3. kappale. Tämän kappaleen kanssa oli studiossa yllättäviä vaikeuksia, mutta ihan hyvä lopputulos saatiin aikaan.

Ps. Aikaisempi "versio" loppui jostain syystä kesken. Tämän ei pitäisi.

K/a: 9.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 19.03.2006



Tuskaa Ei Voi Ohittaa Heavy Metal
Kuuntele
Download (112kbps, 04:25, 3,55Mt)   
Lataa soittoääni   
Demonstraation 2. piisi.

Tätä kappaletta tehdessä yksi mies oli pienoisessa humalatilassa:) Kuten tarkoituskin oli, saimme tähän biisiin "jykevää" kitarointia..

K/a: 9.3 | | 3 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 18.03.2006



Lasta Ei Saa Satuttaa Love Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 02:34, 2,36Mt)   
Ekan demo(nin) 4. eli viimeinen kappale. Sävelletty ja sanoitettu yhden yön aikana. Bändin sisällä tunnetaan mm. nimellä "lapsen kidutus-kappale".

Koskettimissa Joni "En kai näytä oikeasti tältä, enhän" Suhonen.

K/a: 8.5 | | 6 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 17.12.2005



Rautaholvi Heavy Metal
Kuuntele
Download (128kbps, 03:33, 3,26Mt)   
Ensimmäisen demon ensimmäinen kappale vuodelta 2005. Älkääkä edes kysykö, mitä sanoituksilla on haettu takaa :). Laulaja/kitaristi muuten sairastui sopivasti juuri ennen studioreissua, mutta yllättävän hyvin kuitenkin meni.

K/a: 8.3 | | 8 ääntä | Kommentit! (4) | Lisätty: 15.12.2005


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.