
|


|
uutta biisiä taas kasassa 6 kpl, tässä toistaiseksi lupaavin tekele. rakenne A B A B , eli lyhyestä virsi kaunis.
|
|
|

|
|
|

|


|
Yritys tehdö jotain modernimman kuuloista kuin mitä yleensä olemme tehneet. Tiedä sitten miten onnistunut.
|
|
|

|
|
|

|


|
Eräs sessioitten murheenkryyneistä, jonka piti olla helppo perus-ysäri brittipoppisbiisi. jalkapallokuoro-outro on ihan onnistunut kumminkin.
|
|
|

|
|
|

|


|
Monologi viinapullolle.
|
|
|

|
|
|

|


|
Toinen sessioitten murheenkryyneistä, mutta lähinnä teknisistä syistä. Kappale yks mun lemppareista tällä levyllä, varmaan eka nauhotettu biisi tälle lätylle. Laulumikkinä C1000, eli vähän karu soundi siksi, tekee tosin retroa tunnelmaa muutenkin menneitten vuosien pop musiikille kumartavalle kappaleelle. Beach Boys outro tuli puolivahingossa väsymyksen seurauksena.
|
|
|

|
|
|

|


|
Kertoo nuoresta tytöstä, jolla on niin paha krapula, ettei nukkuminen ole mahdollista koska näkee heti painajaisia. espanjalainen soolo-osuus jossa uskomaton dialogi espanjaksi, jota kumpikaan ei osaa ja naistakin näyttelee mies.
|
|
|

|
|
|

|


|
Rumpalistin ensimmäinen biisi tässä projektissa, kertoo - ainakin luullakseni - jyväskyläläisen musiikinopiskelijan hivenen välillä tylsähköstäkin arjesta.
|
|
|

|
|
|

|


|
Alunperin vain hauska pikku kitaralaulelma, josta kehittyikin lopulta sixties- popkappale asiaankuuluvalla kieli-poskessa stereomiksauksella. monoversio pyydettäessä.
|
|
|

|
|
|

|


|
Perustuu todelliseen henkilöön joka oli rentouden, leppoisuuden, eksentrikkouden ja tyylikkyyden omalaatuinen ja ainutkertainen yhdistelmä.
|
|
|

|
|
|

|


|
uudelle levylle tulevaa satoa, vähän rauhallisempaa kamaa alkuun. ekaa kertaa 2 mello-satsia samaan aikaan, torvet ja huilut, ja korjattu voxin raato kitaravehkeenä. rajumpaakin tulossa, mut tästä on hyvä aloittaa.
|
|
|

|
|
|

|


|
Riffivetoista menoa, johon olemme hiljalleen valumassa. Tälle uutukaiselle ehti vasta pari mukaan, mutta tämäntyyppinen musa kiinnosta tällä hetkellä eniten.
|
|
|

|
|
|

|


|
Vanha biisi jonka raakaversio löytyi arkistoista. Nimi on musta kuulostanu inkkarilta jo kauan, siksi väliosassa lakota-siouxin kieltä, "mistä tulet? mukavaa kun pääsit. Oli mukava tavata sinut. Yhdeksän, yhdeksän." Kawaita ja leslietä vähän taustamausteena.
|
|
|

|
|
|

|


|
Lyhennelmä biisistä joka käytetään muualla ehkä kokonaan, tässä huomionarvoista ehkä akkarin mikityslaiskuus, mikitetty jollain mikä oli käsissä oisko olu C100, ei jaksanu ruuvata enää shockmounttia ja rödeä. oma mello-systeemi mukana. jon halus loppuun räjähdyksen, se on jostain fx cd:ltä muistaakseni. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Levyn hittibiisi ainakin bändin arvion mukaan. soundit onnistu mukavasti, ainakin sen osalta radioin biisi. testattu laulussa "superhuman" menetelmää, eli koko ajan stemma mukana vähäsen tukemassa päälaulua, foof fighters käyttää paljon, esim long oad to ruin kertsissä makeesti kahella stemmalla, jotain samaa haettu soundiin. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Vanha biisi, 90-luvulta ja sen kyllä huomaakin. bassossa oktaavi alas, kitara britpop tyylille uskollisena ts9:stä suoraan pöytään ja lämpö haettu tuplaamalla ja triplaamalla sitte rankasti. ekan väliosan stemmat kuten säveltäjä halus ja tokan kuten tuottaja. molemmat laitettii sitte levylle. vähän pitkä mun makuun mut toimii ihan kivasti, ois aika tukala oasis pastissi ellei olis samalta ajalta. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Taas poppista. Tätä eräs tuttumme kuvaili biisiks jossa kaikki paskat david bowie kliseet on koottu yhteen tylsään kappaleeseen. no, bowie ei ollu mielessä tehdessä, enemmänkin uusinta "it isnt any wonder"- kappaleesta parin vuoden takaa. no, tuli aika perus poppis, vähän hämyjä ääniä lisäily joukkoon, ja stemmoja tietty. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Vanha biisi taas, jo ekoista reeneistä mis olin muistan tän. ihan kiva biisi, nyt lyhennettynä toimii kivasti. xylofonia ja melloa kevyesti viljeltynä. nauhanopeuskikkailua kitaran tuplauksissa käytetty keinotekosen 12-kielissoundin luomiseen, paljo kliinisempi ku 12-kielinen, ja jotenkin sopii kappaleeseen paremmin kuin aito. sellasta hippihenkeä ku nauhojen kanssa leikkii. klassinen esimerkki red light fever - kappaleesta jossa ei oo kertsiä ollenkaan. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
basistien naisasiat on usein vähän rempallaan, tai ainakin omaa värikkään historian. tässä on koostetta fuckbuddy tyyppisestä suhteesta joka on ihan mukavaa mutta voi olla aika kamalaakin jos omaa tunteita. eli ei ole kamalaa. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Mun ja Jonin eka yhteinen biisi. Aika erilainen tuli kuin miltä demo vaikutti, ehkä mukavimpana lisänä Vilenin Ekin upea harppusuoritus. kertsi löytyy, mikä on aina kiva lisä biisille ku biisille. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
olipa kerran ylimääränen rumpuraita ja 4 tuntia studioaikaa. sitte edellisenä iltana tullu talent finland mis oli ihme venkoileva hintahtava tanssijapoika, joka oli kaiken lisäks kotosin syvimmältä pohjanmaalta, mistä tuli hassu mielleyhtymä puukkojunkkarien heterokylästä mis on yks tanssiva mies trikoissa joka nukkuu pitsilakanoissa ja leikkii tyttöjen leikkejä, ja sitte siit tulee kumminkin sen käpykylän ainoa miljonääri. kaikki tämä matkien levellers- yhtyeen happy birthday revolution- hitin äänimaailmaa. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
jon keksi tarinan siitä et käy nusauttamassa teurastajan tytärtä ja sitte ku jää kiinni ni juoksee lihaveitsi kädessä hyökkäävää teurastaja-faijaa karkuun. pidettiin tarinaa koomisena. biisi tuotettiin yhdistämällä vähä diskomenoa rajuun lontoo punkkiin, ja ihan kivasti toimii. lisäkuriositeetin muodostaa moniraitanauhan tuhoutuminen, tää on jostai testimiksauksesta pelastettu, räppäys osuuskin saatiin kuuluville ihan eqttamalla riittävästi. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Eka biisi ku nauhotettiin, ja aateltiin et vähän ois hyvä a- puoli sinkkuun. ei sitte kummiskaa ollu ku pari kertaa b puolena kunnes 100kpl painos tehtii tätäkin sinkkuna. ne myytiin enimmäkseen jyväskylässä keikalla, siellä ne jossain lepää. kivaa brittimenoa muuten, mut vähän vielä epoävarmaa laulullisesti, ei ollu kauheesti kilsoja takana tekohetkellä. tehtiin viikonlopussa koko eka demo kun uuteen meni 220h. mouhun karin masterointi kruunaa kumminkin paketin. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
marko ja mää istuttiin iltaa mun luona ja tehtiin studion kämmätyistä otoista tällanen sekotelma. coca colaa juotiin, ei sen kummempaa, aika häiriö tuli silti. henkka.
|
|
|

|
|
|

|


|
Eka sinkku muutaman vuoden takaa, taas ajankohtainen koska pääsi elokuvan soundtrackille. www.viimeinenkapinallinen.fi
|
|
|

|
|
|