
Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään
|
Nikkelinappeli 11.03.2010 Kappale on kirjoitettu tylsästi enkä muutenkaan ole genren ystävä. |
|
||
|
7
|
|
Muovinen 11.03.2010 Todella lupaava alku hypnoottisen rytmin kera. Kivoja lirputuksia kitaralla ja rumpalilla tyylikästä pidätystä. Sounditkin toimii. Harmi että laulu ei ole ihan niin vakuuttavaa ja se on lisäksi miksattu musatyyliin nähden vähän turhan pintaan. Itse olisin upottanut sitä enemmän taustaan, jotta fiilistely ois maksimoitunut. Donkkaristemmoja. Keskivaiheilla vähän pettää hermo ja lähetään keulimaan ja soittelemaan. Lopetus onkin sitten iso pettymys. Tuntuu että alun jälkeen unohdettiin biisin tekeminen kokonaan ja pistettiin hommat levälleen. Potentiaalia ois ollu vaikka mihin. Höh! |
|
|
|
10
|
|
ylkky 11.03.2010 aika veikee biisi tulee jotenki cmx mieleen tykkään todella hyvä |
|
|
|
tuntematon_pelle 09.03.2010 Tausta ovat mahtavan atmosfeeriset. Laulajalla on myös hyvä soundit, mutta kaikua on mielestäni tungettu liikaa. Stemmat ovat liian kovalla ja niissä olisi pitänyt olla pidemmät "hännät" (enemmän kaikua tai laulanut pidemmät loput) mielestäni, jotta ne olisi tukenut taustoja paremmin... Mutta siis todella tasokasta kamaa. Taidanpa faniutua. |
|
||
|
J Kolme 06.03.2010 vokaalit miksattu päin peetä omaan korvaan, sekoittaa melodiaa pahasti. toinen korvapari tässä sannoo et nuo bäkki laulut on ihan hirveitä, pois ne !!! joka tapauksessa laatua tämä on, kaikki asiansa osaa |
|
||
|
8
|
|
Zim0 05.03.2010 Alussa tuli laulajan maneereista hiukkasen mieleen herrä ylppö. Biisin äänimailma on kokonaisuudessaan hienoa kuunneltavaa, mutta biisi olisi kaivannut ehkä vielä jotain pientä lisää. pikkasen tasapaksuksi meinaa jäädä. kyllä tästä kuulee että toolit ja magyar posset on kuunneltu. |
|
|
|
Yussuf 04.03.2010 Aina ilo kuunnella kotoisia 5-jakosia rytmejä. Intro oli loistava, samoin pidin laulajasta ja muutamaan kohtaan mausteeksi heitetyistä stemmakaanoneista. Olisin toivonut että biisi olisi kehittynyt yllättävämpään suuntaan kun kerran noinkin pitkä "outro" oli kyseessä. Mutta menee tämä näinkin. |
|
||
|
9
|
|
NinaHoo 03.03.2010 Hieno biisi kokonaisuudessaan, sanoituksista pidän erityisesti ja muutenkin laulajan tyylistä. Rauhallista, maalailevaa, hyvin kulkevaa, kuten muukin tuotanto. Oharit ehkä pikkasen kovalla.. (ehkä kuunteluolosuhteidenkin vika..)Progeilu on aina paikallaan. Keikkanäkemisen - ja kuuntelun arvoinen. |
|
|
|
Fear Delirium 02.03.2010 sikahieno alku, odotukset nous aika korkeelle samantien. mukavan leutoa, jotenkin tottumuksesta odotti jotain räjähtävää, mutta parempi tämä progeilu. todella mahtava kappale. täytyy tutustua muuhunkin tuotantoonne. hienoja rytmityksiä ja tuotanto nautinnollista. |
|
||
|
D19 01.03.2010 Aluksi ihan miellyttävä ja mukaansa tempaava meno. Laulussa jotain pikku kupruja välillä. Soundit tosi hyvät. Progeilu menee vaan lopussa vähän tylsäksi ilman vokaaleita. |
|
||