Ruotomieli-


Otetaan The Sonicsin ulvonta ja The Whon kitara- ja rumpuryöpytys. Sekoitetaan niihin The Stoogesin svengi ja The Clashin poljenta. Uitetaan touhu 70-luvun New Yorkin CBGB`sin käymälän laarissa. Puristetaan päälle Springsteenin hiki ja Neil Youngin kyyneleet ja viedään lopuksi koko soppa avaruuteen muhimaan. Siinä karkea resepti Ruotomielen kakkupohjaan.

1999 perustettu Ruotomieli voi olla heikkovatsaiselle hankala tapaus. Vaikka musiikki onkin kaukana avantgardesta tai taidepopista, sisältävät sen levyt vähintäänkin eriskummallisia ratkaisuja ja tyylejä aina kantrista garageen. Yhtye laulaa rock and rollia mahdollisimman väärällä tavalla eli äidinkielellään ja ankaran pieteettinsä vuoksi toisinaan teloo itseään. Mutta mitä erikoista tässä kaikessa on rock and roll -yhtyeelle?

Ruotomieli ei soita rockia. Se soittaa Pyhää Rockia, joka on jotain enemmän kuin mitä rahalla ostaa ja lauseella määrittää. Pyhä Rock pistää polvilleen. Pyhä Rock on syy elää ja kuolla. Se on kieli ja läpimurto. Nisä, josta rakkaus ja armo imetään. Se on seksi ja väkivalta. Rukiinen pettu. Sateenkaaret öljylammikossa. Psykedelia ja Kwaijoen silta. Vastaanotettu kutsumus. Revivalismi. Ainoa juttu, minkä bändi taitaa.

Parin vuoden etsikkoajan myötä alkuaikojen autotallisoundisesta voimatriosta on jalostunut pianolla ja saksofonilla terästetty big rock -kvintetti, jonka kitaratäytteiset laulut kuhisevat murhia, rakkautta ja elämännälkää arveluttavissa elinoloissa. Bändin sointi on kuin E Street Bandin, joka kohtaa Sielun veljet, joka kohtaa The Clashin. - Me ollaan valkoista rupisoulia, äänekästä mustaa taikaa, hämmentyneiden lasten turhautuneista kitaroista pakenevaa svengiä. Kuten bluesukot hakatessaan pelejään, mekin manataan juttuja ulos meidän systeemeistä, jotta kaiken kaaoksen keskellä jonkinlainen pelastus - tai edes roti - löytyisi. Ja se mitä lopulta löytyy, me viedään keikkoina ja levyinä kadulle jengille jaettavaksi, määrittelee laulajakitaristi J. Aslak yhtyeen toimintaa.

Ruotomieli on ehtinyt julkaista nipun hyvin vastaan otettuja levyjä, jotka ovat tuoneet yhtyeelle mainetta ja mainintoja, kaikki epäolennaisia itse yhtyeelle, jolle tärkeintä on vain itse tekeminen. - Yleisöä ei pidä aliarvioida ryhtymällä palvelemaan sitä muusansa sijaan. Itsepäiset perseenheiluttajat - esim. Lou Reed ja Van Morrison - ovat aina järjestäneet meille parhaat rockit. Mä näen Ruotomielen osana tätä kastia, selvittää J. Aslak.


Historia: Maximumn Rock´n´Roll Since 1999. Lue historia täältä.

Jäsenet:
J. Aslak Räsänen
- laulu, kitara, huuliharppu
Keijo Ladonlukko
- kitara
J-M Kenttälä
- basso, taustalaulu
Toni Ohtonen
- rummut
Veera Nevala
- piano, saksofoni, huuliharppu, taustalaulu





Ruotomieli mark V (2007 - ), photo (c) Jouni


www.ruotomieli.net - myspace.com/ruotomieli





Jäinen päivä helvetin revisited Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 06:57, 6,37Mt)   
Kappaleen sanat   
Kappale Ruotomielen 2. pitkäsoitolta "Koiruohobluesband" 2004.

K/a: 8.9 | | 28 ääntä | Kommentit! (20) | Lisätty: 08.09.2004



16 Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 06:08, 5,61Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   
Kappale Ruotomielen 2. pitkäsoitolta "Koiruohobluesband" 2004.

K/a: 9.4 | | 8 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 08.09.2004



Näänkö valon? Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 05:37, 5,15Mt)   
Kappaleen sanat   
Kappale Ruotomielen 2. pitkäsoitolta "Koiruohobluesband" 2004.

Tästä biisistä on tehty myös musavideo, tsekkaa se kotisivuilta www.ruotomieli.net

K/a: 9.3 | | 8 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 08.09.2004



Elämä kuin torakka Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 06:18, 5,77Mt)   
Kappaleen sanat   
Kappale Ruotomielen 2. pitkäsoitolta "Koiruohobluesband" 2004.

K/a: 9.4 | | 5 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 08.09.2004



Ajat mut juomaan (live) Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 06:33, 6Mt)   
Ruotomieli live @ Snooker Cafe, Kemi 18.10.2003.
Keikan nauhoitteli Herra Keijo Kuu. Miksaus ja säätö Keijo Kuu & Mäkelä.

K/a: 8 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 13.10.2004



Synti (live) Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 11:46, 10,78Mt)   
Ruotomieli live @ Snooker Cafe, Kemi 18.10.2003.
Keikan nauhoitteli Herra Keijo Kuu. Miksaus ja säätö Keijo Kuu & Mäkelä.

K/a: 10 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 13.10.2004



Rauhan mies (live) Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (160kbps, 05:03, 5,78Mt)   
Ruotomieli live @ Snooker Cafe, Kemi 18.10.2003.
Keikan nauhoitteli Herra Keijo Kuu. Miksaus ja säätö Keijo Kuu & Mäkelä.

K/a: 9 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 11.10.2004



Yksi hyvä kuppi kahvia (live) Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (160kbps, 06:41, 7,64Mt)   
Ruotomieli live @ Snooker Cafe, Kemi 18.10.2003.
Keikan nauhoitteli Herra Keijo Kuu. Miksaus ja säätö Keijo Kuu & Mäkelä.

K/a: 9.5 | | 2 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 11.10.2004



Näänkö valon? (live) Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (160kbps, 08:48, 10,07Mt)   
Ruotomieli live @ Snooker Cafe, Kemi 18.10.2003.
Keikan nauhoitteli Herra Keijo Kuu. Miksaus ja säätö Keijo Kuu & Mäkelä.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 11.10.2004



Rauhan mies Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 04:28, 4,1Mt)   
Kappale Ruotomielen 1. pitkäsoitolta "Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois" 2003.

K/a: 9 | | 1 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 08.09.2004



Musta valo/Musta kuumuus Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 04:29, 4,12Mt)   
Kappale Ruotomielen 1. pitkäsoitolta "Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois" 2003.

K/a: 9 | | 2 ääntä | Kommentit! (1) | Lisätty: 08.09.2004



Isä oli lipunpolttaja Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 07:03, 6,45Mt)   
Kappale Ruotomielen 1. pitkäsoitolta "Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois" 2003.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 08.09.2004



Luu ja henki Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 04:48, 4,4Mt)   
Kappale Ruotomielen 1. pitkäsoitolta "Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois" 2003.

Tästä biisistä on tehty myös musavideo, tsekkaa se kotisivuilta www.ruotomieli.net

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 08.09.2004



Kivinen tie Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 03:38, 3,34Mt)   
Kappale Ruotomielen EP:ltä "Musta valo/Musta kuumuus" 2002.

Tästä biisistä on tehty myös musavideo, tsekkaa se kotisivuilta www.ruotomieli.net

K/a: 9.3 | | 4 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 08.09.2004



Eedenistä Manalan baariin, Manalan baarista Infernoon Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 04:42, 4,3Mt)   
Kappale Ruotomielen EP:ltä "Musta valo/Musta kuumuus" 2002.

K/a: 0 | | 0 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 08.09.2004



Aamun haju Rock'n'Roll
Kuuntele
Download (128kbps, 05:05, 4,66Mt)   
Kappale Ruotomielen EP:ltä "Musta valo/Musta kuumuus" 2002.

K/a: 7 | | 1 ääntä | Kommentit! (0) | Lisätty: 08.09.2004


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.