I Miss You

Slappy And The Juniors | 14.10.2008 | Pop
3:43

Yksi bändin tunnetuimmista, vaikkakaan ei onnistuneimmista biiseistä. Riemukas sävellys, joka ikävä kyllä kärsii Jaksonin ja Eeron vaatimattomista laulusuorituksista etenkin kertosäkeen osalta. Kappale lähtee tyylitellen liikkeelle, mutta yltyy loppua kohti vauhdikkaaseen menoon. Viimeinen, Eeron laulama säkeistö onkin särökitaroineen jo rockia. Dr. Phil puolestaan purkaa turhautumistaan tv-uraansa varsin punk-henkisellä rumpaloinnillaan.

Sävellys ja sanoitus ovat Eeron käsialaa ja pääsolistina toimii jälleen enimmäkseen Jakson, joka vaikuttaisi ainakin kappaleen viimeisten sekuntien perusteella olevan tällä kertaa hieman sekavassa mielentilassa. Soundit on taas säädetty arpomalla, sillä aina kun bändi kuvittelee löytäneensä hyvän soundin, ei biisistä kuitenkaan toisella soittimella saa mitään selvää.

0.00   416 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään