Suhteettomuusteoria
Historia: Suhteettomuusteoria on genrerajoista piittaamaton metalliyhtye. Toiminta alkoi virallisesti syksyllä 2008, ja ensimmäinen, nimeton demotus ilmestyi kevättalvella 2009. Aluksi bändiä pyöritettiin triona, mutta vuoden 2009 aikana kelkkaan lähti myös kitarasankari Aleksi "Aleksanteri Suuri" Kojo. Vuoden lopuksi leivottiin studiossa Paluu alkumereen-nimeä kantanut demo. Vuosien varrella perinteisen thrashin rinnalle on musiikkiin ilmaantunut monenlaisia vaikutteita, melodioista tummempaan ilmaisuun. Tällä tiellä on pysytty Reviiri-demon (syksy 2010) ja Ikuinen elämä-julkaisun (kevättalvi 2011) ajan! Vuonna 2011 yhtyeen koko on kasvanut jälleen, kun keyboard-pippelöinkiä on vakiintunut hoitamaan alfauros nimeltä Leevi Saari. Syksy kuluu keikkojen merkeissä ja marraskuussa siirrytään studioon äänittämään uusia kujeita!
Jäsenet: Jarmo L - basso & vokaalit Aleksi K - kitara & konsonantit Jaakko S - kitara & interjektiot Jukka H - rummut & svetisismit Leevi S - syna & partikkelit
Idolit/vaikutteet: The Scourger, Machine Head, Stam1na, Pantera, The Haunted, Gimmel, Municipal Waste, Lamb Of God...
Laitteet: Jackson, Ibanez, B.C. Rich, Mesa Boogie, Peavey, Warwick, Tama, Zildjian, Korg, Moottorisaha
Tilastot: 35 seuraajaa, 11 461 kuuntelua

Perustaja: jaakox

Vieraskirja

Guess who <; 14.09.2011

Dudes wanna join ARF and Horsecore in late 2011 on Ring of Hatred?

puukkojunkkari 04.10.2011

ei vittu mitä paskaaaaaaaaaaa!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jaakoz 06.10.2011

kiitos samoin.

Drums-Supermacy 12.11.2011

Helvetin hyviä kaikki nää piisit tässä \,,/

4thWaste 04.12.2011

asiaa, näin teidät livenä rihassa. vittuku en muistanu kuvata

Kari-Kari 08.02.2012

Olemme vaihtaneet rumpalia - uusi on naisellisempi ja randomimpi kuin edellinen. Terveisin Kari-Kari!

Jaakoz 08.02.2012

Ei pidä paikkansa; rumpaliamme naisellisempaa henkilöä ei ole olemassa.

nimivain 19.02.2012

miks tääl ei oo enää ei tuule biisiä ? ;<<

Jukka Selleri-Pulla Heikkilänpoika 02.03.2012

Jaaha! Asia pitänee korjata pian!

Homoliini 19.05.2012

Mahtavaa menoa!

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Metal

Työn Orjat 26.12.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Manifesti-demon toinen raita!

9   1 428 kuuntelua
Metal

Mellakka 29.11.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Uunituoreen Manifesti-demon avausraita!

9   1 901 kuuntelua
Metal

Ikuinen Elämä 27.02.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Äänitetty treenikämpällä helmikuussa 2011.

9,5   0 1275 kuuntelua
Metal

Pedon Morsian 01.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Äänitetty treenikämpällä 2011.

8,5   0 841 kuuntelua
Metal

Pinnan Alla 09.06.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ikuinen Elämä -demotuksen (2011) päätösraita!

10   1 350 kuuntelua
Metal

Niskalaukaus 17.03.2011

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
10   0 353 kuuntelua
Metal

Reviiri 28.10.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Omakustanneäänitteen nimikkokappale, äänitetty Munkkiniemen MD-studiolla lokakuussa 2010.

8,67   3 817 kuuntelua
Metal

Vaaka 31.12.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Paluu Alkumereen-demotuksen päättävä raita. Äänitetty Munkkiniemen MD-studiolla. Synataustoista kiitos Olli Maaninkalle.

9,4   2 2507 kuuntelua
Thrash Metal

Turpaanveto! 31.12.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Paluu Alkumereen -demon toinen kipale. Äänitetty MD-studiolla Munkkiniemessä.

9   0 1675 kuuntelua
Thrash Metal

Hermosolumyrkky (Remastered nro 1) 04.02.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ensimmäisen, nimettömän demon toinen raita.

9,33   2 2314 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.