Joka yö seisoi kalliollaan hyräillen hiljaa lauluaan,
jonka toivoi joskus jonkun kuulevan.
Kylän väki katsoi nauraen, häntä pilkaten.
Puolestaan hieman ehkä myöskin häveten.
Hulluksi hÃ
¤ntä sanottiin. Seuraansa vältettiin.
Ei järjissään uskottu olevan. Kukaan tiennyt ei,
mistä tullut, mihin lähti. Ei voinut käsittää,
miksi laulaa yksinään.
KERTOSÄE
Hän lauloi laulun elämän.
Yön lauloi aamuun päättymään.
Lauloi nimet lapsilleen, säkeet kiviin hautojen.
Ei häntä kukaan muistaa saa.
Ei kylää enää päällä maan.
Kartoista pyyhittynä raunioituu ajan hämärään.
Kerran kuutamoon ei saapunut hän konserttoon.
Väki kylän hiljenee kun yö ei aamuun päätykään.
Laulut mennessään vei kun lähti yöhön yksinään
kertomatta mitään itsestään.
(lisää)