Ballad

The Gift Of Life 19.11.2018

5:38

Mikseriin joululaulukisaan 2017 tein biisin Elämän lahja, joka löytyy yhtä Poop Dilan-projektista. Samoihin aikoihin syntyi kansainvälisille markkinoille englanninkielinen versio Miiran laulamana. Sitä versiota ei tullut julkaistu silloin Mikserissä, mutta tapahtukoon se nyt, kun aihe sopii tähän joulun aikaan.

Musiikki & sanat: Syvis
Vokaalit: Miira

8   3 626 kuuntelua
Light Rock

A Life To Live 13.03.2018

4:44

Turha jäädä odottelemaan eläkeikää tai jumalallista merkkiä, aloita elämäsi tässä ja tänään.

Musiikki & sanat: Syvis
Laulu: Syvis & Miira

8   1 634 kuuntelua
Ballad

Not That Good 26.02.2018

6:11

Tämä laulu on omistettu Saara Aallolle, joka on osittain toiminut myös tämän tarinan inspiroijana, kuten myös muutkin lahjakkaat ja originellit artistit jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta, vain sen vuoksi että he eivät ole sopineet ennalta asetettuun levy-yhtiöiden kapea-alaiseen kaupalliseen tai jonkin yksittäisen pomon mielivaltaiseen muottiin. Saaralle on myös sanottu, ettei hän saisi olla liian monipuolinen. Onneksi hän ei lannistunut eikä luopunut omasta tyylistään, vaan haki arvostusta kauempaa - ja vihdoin hän pääsee omana itsenään esiintymään...

9   1 631 kuuntelua
Ballad

One (Acoustic Version) 28.01.2018

4:20

Alkuperäinen versio on rokimpi, mutta siinä Miiran äänen koko potentiaali ei päässyt oikeuksiinsa. Miira teki myöhemmin paremman lauluraidan, mutta sitä ei käytetty, koska se ei olisi paljon muuttanut asiaa. Sitten yhtenä päivänä Idolsia katsellessa juolahti mieleen, että tämä biisi pitäisi tehdä akustisen pianon säestyksellä, siitä ajatuksesta syntyi sitten tämä versio, jossa tuo tuoreempi lauluraita ja Miiran ääni pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Ulkomaisella foorumilla alkuperäisen version yhteydessä Miiran laulua ja laulutapaa verrattiin Cranberries yhtyeen...

10   4 657 kuuntelua
Pop

Just For One Day 04.09.2017

4:13

Elämässä pitää ottaa ilo irti ja vapautua arjen kahleista, edes yhden päivän verran. Isot kiitokset taas Miiralle, joka hoitaa vokaalit kuin olisi laulanut tätä biisiä koko ikänsä.

9   5 741 kuuntelua
Ballad

Aulangolla 11.02.2018

4:45

Alunperin Suomi 100-kisaan suunniteltu laulu, joka jäi silloin ilman oikeaa laulajaa. Nyt päätin sitten laulaa tämän vajavavaisilla ja vaatimattomilla laulutaidoillani. NaNa mainitsi tämän biisin hänen OBK2018 kisabiisin yhdeksi innoittajaksi ja palkitsin hänet siitä hyvästä taustalaulajan paikalla tässä versiossa. Ja upeasti hän laulaakin nostaen tämän korkealle Aulangonjärven yläpuolelle samalla peittäen pahimpia puutteitani, isot kiitokset hänelle! Hänen lauluaan löytyy lisää täältä: http://www.mikseri.net...

Musiikki, sanat & laulu: Syvis
Taustalaulut:...

10   1 627 kuuntelua
Ballad

A New Page 20.02.2017

4:35

Sunnuntaikävelyllä koetun voimakkaan fiiliksen inspiroimana syntynyt biisi elämän antamasta uudesta mahdollisuudesta. Toivottavasti herättää myönteisiä tunteita, vaikka sisältääkin joitain genren kliseitä. Miira laulaa koskettavan kauniisti ja ottaa biisin täysin omakseen, kiitos Miira visioni unohtumattomasta tulkinnasta!

Video löytyy: https://www.youtube.co...

8.33   3 677 kuuntelua
Pop

Kaunis maailma 23.07.2017

3:58

Kesätuotantoa 2017. Kiitokset Miiralle taas upeasta tulkinnasta.

Videokin tehty: https://youtu.be/OFRzQ...

9   1 1593 kuuntelua | Biisivalinta (30/17)
Ballad

Miss You So Much feat. Miira 04.01.2017

4:27

Vuosi 2017 alkanut yhteistyön merkeissä ja tässä sen tuorein helmi kun kaunisääninen Miira suostui laulajaksi 10 vuoden takaiseen biisiini. Lopputulos on ainakin omasta mielestäni huikean hieno upeine taustalauluosuuksineen, kiitos Miira! Miiran omaa hienoa musiikkia löytyy toki myös mikseristä: http://www.mikseri.net...

Videokin löytyy: https://www.youtube.co...

9.8   5 743 kuuntelua
Ballad

The Greatest Pop of All 14.05.2017

5:37

Sydämen syke on elämää ylläpitävä voima, kaikkein suurin poppi, jota me kaikki saamme hyräillä ja nauttia oman aikamme verran.

Miira lauloi vokaaliosuudet ja suurkiitokset hänelle erityisesti tuosta taivaallisesta enkelikuorosta, jonka seurauksena B-kirjain on pannassa.

Laulu on alunperin tehty vuonna 2009 suuren lauluntekijäesikuvani Paddy McAloonin inspiroimana.

7   3 673 kuuntelua
Thrash Metal

The Sin Of Gluttony 20.01.2018

2:12

Tämä on Syviksen näkemys siitä miten Till Meat Do Us Part- trilogia olisi voinut päättyä eli salaatinpurija-aviomiehen tilaamaan kebab-hengen manaukseen pois lihanylensyönnin kuolemansyntiin syyllistyneen naisen ruumiista.. No. Miira ehti päättää trilogian jo aiemmin omalla hieman kevyemmällä biisillään Back To Your Cooking (http://www.mikseri.net...). Mutta tässä siis Syviksen popahtava harha-askel thrash-metalliin.

Musiikki & sanat: Syvis
Ääntely: Syvis, Miira & Voices Of Rage

-   1 606 kuuntelua
Light Rock

Pölytän sut 2018 03.03.2018

2:58

Make Vahtolan instrumentaaliin Oodi siitepölyallergialle (http://www.mikseri.net...) tein aikoinani sanat ja Make esitti sen sovitukseni kera (http://www.mikseri.net...). Tein silloin myös vähän vauhdikkaamman sovituksen, mutta sitä ei silloin käytetty. Nyt vajavaisella äänelläni tein siihen lauluraidan, joka ei ehkä täytä tämän projektin julkaisustandardeja, mutta kun kerran tuli tämä tehtyä niin...

Sävel: Make Vahtola
Sanat, sovitus ja laulu: Syvis

9   2 598 kuuntelua
Ballad

The Hiding Place 09.08.2017

6:31

Lisää kesä 2017 tuotantoa. Vähän taiteellisempi ja tunnelmallisempi pläjäys tällä kertaa. Suuret kiitokset laulusta taas kerran Miiralle, joka suoriutui tästä haastavasta tehtävästä hämmästyttävän nopeasti.

10   2 707 kuuntelua
Folk

Myths of the Raging Seas 10.02.2017

5:32

Tämä teos on yhteistyö-kokeilumielessä tehty biisi Miiran kanssa, tarkoitus oli tehdä 'jokin kelttibiisi', kumpikin otti osaa sävellykseen ja sanoitukseen. Miira lauloi ja itse tein sovituksen. Ei yhtään hassumpi lopputulos näin ensiyritykseksi.

8.67   2 652 kuuntelua
Light Rock

Don't Wake Up The Monster 30.09.2017

3:38

Pitkään työn alla ollut teos sai lopulta muodokseen kahden eri melodian dueton.

Musiikki & sanat & sovitus: Syvis
Laulu:: Miira & Syvis

-   1 646 kuuntelua
Funk

The Unforgettable Night 28.05.2017

4:05

Tarina unohtumattomasta yöstä, joka oli seuraavana aamuna jo unohtunut.

Musiikki & Lyriikka: Syvis & MIira
Sovitus: Syvis
Laulut: Miira
Muu ääntely: Syvis

9   2 731 kuuntelua
Country

Zest For Life 09.06.2017

4:32

Elämänilon kadottamisesta ja sen jälleen löytämisestä kertova pop-kantri rallatus. MIira vetää lauluosuutensa taas erinomaisen vaivattomasti kuin kuka tahansa kokenut kantrilaulaja.

Biisi on saanut erittäin hyvää palautetta Band-in-a-box käyttäjien foorumilla:
www.pgmusic.com/forums/ubbthreads.php?ubb=showflat&Main=63440&Number=424499#Post424499
Ohjelmiston valmistaja jakoi sen myös facebook-sivullaan:
https://www.facebook.c...

10   2 706 kuuntelua
Light Rock

One 28.04.2017

4:17

Kuinka moni toivokaan facebook-tykkäyksiä päivityksilleen, seuraa ahkerasti biisiensä kuuntelukertoja mikseri.netissä tai videoidensa katselukertoja YouTubessa. Ja haluaisit lisää seuraajia osaamatta riittävästi arvostaa sitä yhtä uskollista kommentoijaa, joka on löytänyt sinut tuhansien muiden yrittäjien joukosta. Toisaalta, voit itse olla se yksi jollekin. Toivottavasti tämä laulu herättää arvostamaan pieniä sanoja, joilla voi olla suurikin merkitys jollekulle.

Kiitos taas Miiralle upeasta laulusta ja huolellisesta viilailusta. Aluksi epäilin ettei tämä laulu...

10   1 723 kuuntelua
Ethnic

Olen sulle ilmaa 10.04.2017

3:52

Vähän erilaisempaa meininkiä tällä kertaa eli aasialaista bollywood/pössyttelymusiikkia. Jotkut ihmiset ovat kuin addiktio, he vievät kaiken energian, mutta silti heidän seurassa täytyy olla. Miira loihti tällä kertaa kauniin suomenkielisen lauluraidan ovelalla itämaisella taustalaululla. Hän vaikutti myös lyriikan kehitykseen useilla hyvillä ideoillaan.

9   2 669 kuuntelua
Ballad

Comfort 20.03.2017

5:33

Aina eivät suuret unelmat ja todellisuus kohtaa, mutta lohtua voi jakaa pieninäkin annoksina. Vokaaleissa RnAM-duo.

8   2 629 kuuntelua
Blues Rock

Till Meat Do Us Part (Greasy Mix) 30.03.2017

4:55

Aito ja alkuperäinen Syviksen ja Miiran lihaisa tuote löytyy täältä: http://www.mikseri.net... Jotta ei tulisi pelkkää kopiota tähän projektiin, tässä tuotteesta vähän rasvaisempi versio.

Sävel & Sanat: Syvis & Miira
Sovitus & Miksaus: Syvis
Laulu: MIira

10   2 715 kuuntelua
Ballad

You Made The Tide Turn 01.03.2017

5:12

Tämä sävellys on vuodelta 1987. Sanat kirjoitin 2012 vocaloid versiota varten, mutta nyt vihdoin oikealla laulajalla kun Miira teki taas kerran upean laulusuorituksen. Jouduin jopa muuttamaan aikaisempaa sähköistä sovitusta akustisemmaksi, jotta se sopisi paremmin yhteen Miiran pehmeän äänen kanssa.

Videokin löytyy: https://youtu.be/0nkKZ...

9   1 635 kuuntelua
Pop

The Overview Effect 10.01.2017

4:36

Tämän kappaleen idea syntyi ajatuksesta katsella maapalloa avaruudesta, jolloin sodat näyttäisivät järjettömiltä verrattuna planeettamme ainutlaatuisuuteen. Vähän myöhemmin luin, että tälle kokemukselle on oma nimensä: overview effect. Ja nyt tämä teos nousee vielä korkeammalle kiertoradalla, kun Miira suostui sen laulamaan taivaallisella äänellään.

Video löytyy täältä: https://www.youtube.co...

9   2 632 kuuntelua
Pop

Law Of Attraction 18.01.2017

4:54

Pidän tätä yhtenä hienoimmista sävellyksistäni. Uskaltauduin kuitenkin antamaan tämän Miiran laulettavaksi. En osannut odottaa että tämä olisi niin vaikea, mutta Miira teki uskomattoman suuren urotyön ja sai lopulta kaiken toimimaan täydellisesti, vain yhtä nuottia piti muuttaa alemmaksi, mutta näin se on jopa parempi. Sanoitus nyt on tuollaista new age-höttöä, mutta välillä on mukava kirjoittaa jotain oikein positiivista. Miira antoi siihenkin oman panoksensa muutamilla parannetuilla säkeillä. Tätä voisin miksata koko loppuelämäni, enkä siltikään olisi...

-   1 675 kuuntelua
Rock

Olutaaria 25.01.2017

4:14

Tällä biisillä mikserin Juomalaulu 2017 kisaan mukaan.

Kiitokset vierailevalle laulajalle Ville Kotirannalle.

Kertsin melodia tuli mulle unessa, ensin kaveri laittoi siinä soimaan levyn, joka olisi oikea korvamato. Sitten unessa lauloin sitä innokkaasti kunnes heräsin ja seuraavat 2 tuntia en saanut unta ja tuo melodia soi koko ajan päässäni. Ehkä olen sen varastanut joltain, kukaties. Mutta nyt sen on teidänkin kiusana :-)

Englanninkielinen versio löytyy SoundCloudista: https://soundcloud.com...

9   4 903 kuuntelua
Pop

Täydellinen nainen 06.10.2016

3:34

Tämä(kin) biisi syntyi unen avulla, soitin unessa tämän kertosäettä akustisella kitaralla tyttöbändin jäsenelle Tampereen rautatieasemalla :-) Laulun tulkitsee komealla äänellään Marko Toivonen.

8.5   1 741 kuuntelua
Soundtrack

When The Curtains Fall 08.11.2016

4:24

Joihinkin biiseihini olen saanut kommenttia että kuulostavat Bond-leffan teemalta. No, tästä sai alkuunsa ajatusleikki, jossa kuvittelin todella saaneeni tehtävän säveltää Bond-tunnarin. Tässä on lopputulos. RnAM duo hoiti taas vokaalipuolen.

-   0 639 kuuntelua
Country

Lonely Days Of Destiny 12.09.2016

3:36

Näin unta että olin tehnyt biisin nimeltä Lonely Days Of Destiny. Unessa kuulin pari tahtia tästä country-tyylisestä biisistä. Tunsin että tämä laulu pitää tehdä oikeasti, ja muilta osin mulla olisi vapaat kädet sen toteuttamiseen. Ja tässä se nyt on näistä vähäisistä lähtötiedoista rekonstruoituna.

Laulusuorituksen tarjosi taas kerran RnAM.

Palautetta biisille Band-in-a-box käyttäjien foorumilta: http://www.pgmusic.com...

9   0 647 kuuntelua
Ballad

The Everlasting Summer 23.06.2016

5:12

Kesäviisu 2016 kisaan tällainen jylhä balladi juhlistamaan kesäpäivänseisausta ja sen ikiaikaista merkitystä ihmiskunnalle taikoineen ja rituaaleineen. Mutta toisaalta myös sen tuottaman ikuisuuden tunteen hetkellisyyttä. Hienot vokaalit tuotti taas kerran RnAM duo.

8.5   3 785 kuuntelua
Ballad

A Traveler 22.08.2016

7:32

Yritin tehdä jotain progressiivissävytteisempää. Tulevaisuuden muisteluita Kuun pimeää puolta kauempana. Vokaalissa jälleen RnAM duo, lapsikuoro vocaloideilla.

Tätä kappaletta saa äänestää Mikserin Paras biisi 2016 -kilpailussa. http://www.mikseri.net...

Palautetta biisille Band-in-a-box käyttäjien foorumilta: http://www.pgmusic.com...

-   0 708 kuuntelua
Ballad

Viimeinen laulu 08.02.2016

6:25

Tarina ihmiselon viimeisistä hetkistä. Mikserin Suuri balladi 2016 kisakappale.

Musiikki & sanat: Syvis Entertainment
Laulu: Marko Toivonen (ja Cantus VST)

10   2 792 kuuntelua
Ballad

Pitkä kylmä talvi 23.10.2009

7:07

Tarina ihmissuhteiden kylmästä talvesta ja sen aiheuttamasta syyllisyydentunteesta. Mielikuvia on haettu myös Pingviinien marssi-elokuvan eksyneen pingviinin kohtalosta.

Kiitokset laulusta Marko Toivoselle

10   6 1182 kuuntelua
Ballad

Wine Red 20.03.2016

6:07

Punaviinikilpailukappale. Englanninkielinen versio, jonka alkuperäinen suomenkielinen Vocaloid-versio löytyy Pop No Harm-projektista.(http://www.mikseri.net...). Laulut RnAM duo (http://www.wesingyours...).

10   1 729 kuuntelua
Funk

All Is Wonderful 25.04.2016

4:55

Nykypäivänä ei voi kertoa vitsiä ilman että joku siitä loukkaantuisi. Tai antaa rehellistä palautetta. Tai kertoa ongelmistaan toiselle olematta epäkohtelias. Siispä parasta vain kertoa kuinka oma elämä, toinen ihminen ja kaikki ylipäänsä on mahtavaa. No, tämäkin varmaan loukkaa jotakuta.

Laulussa taas kerran duo RnAM.

Palautetta biisille Band-in-a-box käyttäjien foorumilta: http://www.pgmusic.com...

8.67   2 659 kuuntelua
Ballad

Cold Long Winter 24.11.2015

7:08

Pitkä kylmä talvi biisin englanninkielinen versio vihdoin oikealla vokalistilla ja vuoden 2015 miksauksella.

8   0 652 kuuntelua
Pop

What I Miss About You 31.01.2016

3:35

Odotus ja kaipaus ovat ikuisuudelta tuntuvia asioita. Niiden välissä saattaa olla lyhyt hetki onnellisuutta, johon voi aina mielessään palata, vaikka se tekeekin kipeää... Tähän vuokrasin vokaalit hollantilaiselta lauluntekijä-duolta RnAM. Sointulyriikkavideo löytyy YouTubesta: https://youtu.be/GJckM...

-   0 665 kuuntelua
Soul

The Last Time I Cried After A Woman 14.12.2015

4:42

Muutaman lapsuudenmuiston ympärille rakennettu tarina. Vuoden 2015 miksaus. Laulaja tälläkin kertaa vuokrattu Supreme Tracksiltä.

-   0 707 kuuntelua
Pop

Haluaisin taivasta kanssasi 08.02.2016

3:45

Tämä kappale sai inspiraationsa leffarepliikistä: "Haluaisin maata kanssasi", siitä kehkeytyi lopulta sitten tällainen tarina yksinäisistä ja arvostuksen puutteesta kärsivistä jumalista.

Musiikki & sanat: Syvis Entertainment
Laulu: Marko Toivonen

-   1 633 kuuntelua
Pop-Soul

En koskaan 18.01.2016

4:08

Tämä biisi on sävelletty jo vuonna 1997, sanoituksesta tuli silloin tehtyä vain kertosäe, vihdoin 2015 valmistui loput. Isot kiitokset laulusta Marko Toivoselle, sielukas ääni vaati soulikkaan sovituksen alkuperäiseen verrattuna. Taustaköörissä laulavat Vocaloidit.

-   0 647 kuuntelua
Blues

Lonely Nights 31.12.2015

4:09

Vuoden 2015 lopetukseksi arkiston tyhjennys eli viimeisin Supreme Tracksiltä vuokratuista laulusuorituksista. Ei ehkä Syviksen parasta tuotantoa, mutta kuvaavinta eli elämän menetettyjen mahdollisuuksien surkuttelua, eli bluesia.

-   0 637 kuuntelua
Ballad

A Game Of Chess 09.05.2016

4:16

Ankea tilitys elämän houkutuksiin lankeamisesta, kuin viritettyyn ansaan kävelemisestä shakkipelissä. Vokaalit purkitti RnAM duo.

-   0 681 kuuntelua
Blues

Waiting For The Reaper Man 15.11.2015

4:04

"Elämä on kovaa ja sitten kuollaan"-henkinen blues valitus sadonkorjuun odotuksesta. Vokaalit Supreme Tracksiltä. Videokin löytyy YouTubesta: https://www.youtube.co...

9.5   2 639 kuuntelua
Pop

Too Kind 08.11.2015

3:55

Kappale sai inspiraation unesta, jossa liikuin tunnetun miestennielijän seurassa ja ihmiset ympärillä kuiskivat ettei tuo voi kauaa kestää. No, se uni ei koskaan toteutunut, ehkä hyvä niin ;-) Vokaalit vuokrattu Supreme Tracks:ltä.

-   0 629 kuuntelua
Pop

Seven Seas Of Solitude 20.09.2015

4:31

Laulu vuodelta 2008 nyt oikean laulajan kanssa (vokaalit vuokrattu palvelusta Supreme Tracks). Osittaisena inspiraationa toiminut tämä raamatullinen kohta "Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut" 1 Moos 4:3-4

9   0 625 kuuntelua
Ballad

A Fading Love Song 22.03.2015

4:21

Vuoden 2015 alussa sävelletty, synkän talven inspiroima kappale. Laulaja vuokrattu Supreme Tracks-palvelusta. Videokin löytyy: https://youtu.be/jI8NV...

10   0 646 kuuntelua
Pop-Soul

I Should Have Lied 01.06.2015

4:36

Joskus saattaisi olla parempi vaikka valehdella kuin vaieta ja vältellä hankalia aiheita. Biisi vuodelta 2010, nyt uusi miksaus ja Supreme Tracksiltä vuokratun laulajan kera. Biisiin löytyy myös video: http://youtu.be/8yzFAJ...

-   0 672 kuuntelua
Soul

The Theory Of Everything 15.02.2015

4:01

Tämä biisi sopisi The Artist Never Known As Prince-projektiin, mutta tulkoon nyt tänne, koska vuokrasin tähän laulajan SupremeTracksiltä, eikä yhtään hullumpi olekaan - sielukas ja kallis. Ystävänpäivän inspiroima video löytyy Youtubesta: http://youtu.be/a_a8E8...

-   0 743 kuuntelua
Jazz

I Threw You Out feat. Melissa 16.11.2014

3:44

Vuokrasin laulajan tähän biisiin (www.demomysong.com). Ei ehkä hintansa väärtiä, mutta on hänellä ainakin jonkin verran miellyttävämpi ääni kuin Vocaloid-laulajilla...

-   0 665 kuuntelua
Ballad

Pitkä kylmä talvi (Spring Mix) 08.06.2014

6:22

Arkistojen kätköistä löytyi tämä äärimmäisen riisuttu miksaus. Taisin vähän leikkiä Melodynellä, laulun "korjailut" ovat enemmän tai vähemmän onnistuneita eivätkä tuoneet puuttuvia s-kirjaimia.

-   0 645 kuuntelua
Ballad

Rannalla 06.04.2014

3:01

Make Vahtolan instrumentaaliin (http://www.mikseri.net...) tehty sanoittamani versiointi Maken itsensä laulamana.

-   0 674 kuuntelua
Ballad

Ensilumenmaa 15.08.2011

4:45

Sävel: ex-mikseristi Lazy Jake
Sanat ja sovitus PC:lle: Syvis Entertainment
Laulu: Marko Toivonen
Kitarat (paitsi steel) ja basso: Mika Salonranta
Lähestyvään talveen voi virittäytyä tämän kauniin Lazy Jaken sävellykseen myötä. Alkuperäisinstrumentaali Ensimmäinen talvipäivä sai tässä omassa versiossani sanoituksen ja vähän mahtipontisemman sovituksen. Myös säveltäjä itse on mukana soittamassa. Kappaleen viimeistelee Marko Toivosen tunteikas tulkinta, isot kiitokset hänelle siitä.

9   2 723 kuuntelua
Jazz

I Couldn't Care Less Anymore 12.07.2010

3:52

Lazy Jaken kappaleensanoitettu versiointi.
Sävel: Lazy Jake
Sanat. Syvis Entertainment
Ja enää tarvitaan Julie London-klooni laulamaan!

-   0 711 kuuntelua
Light Rock

Saviour 13.12.2007

6:01

Laulu alunperin tarkoitettu soundtrackille elokuvaan, josta ei koskaan tullut mitään. Tämä sovitus on vuodelta 2015.

Vokaalit: Clasu

-   0 1100 kuuntelua
Country

My Country Home 30.08.2010

4:15

Lazy Jaken säveltämän kappaleen My Country Home sanoitettu versiointi.
Sävel: Lazy Jake
Sanat ja Sovitus PC:lle: Syvis Entertainment
Tähän tarvittaisiin laulajaksi Johnny Cash-klooni.

10   1 676 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.