Trail of Life Decayed (Uusi EP!)
follow the trail at www.facebook.com/trailoflifedecayed
Historia: Trail of Life Decayed (ToLD) on viisihenkinen modernia death/thrash -metallia soittava yhtye Pirkanmaalta. ToLD harrastaa kaahausta, suoraa turpaanvetoa sekä groovaavia iskusävelmiä, ja yhtyeen suurimpia musiikillisia innoittajia ovatkin Job For A Cowboy, The Black Dahlia Murder ja Lamb of God. Kappaleiden sanoitukset ammentavat aiheensa bändin nimen mukaisesti ihmiselämän ja yhteiskunnan monimuotoisesta rappiosta. Yhtye on perustettu vuonna 2008, ja se löysi ensimmäisen varsinaisen muotonsa vuoden 2009 keväällä. Ensimmäiset parrasvalot nähtiin vuoden 2009 marraskuussa, kun ToLD heitti ensimmäisen keikkansa. Yhtyeen rumpali joutui jättämään bändin pian tämän jälkeen, ja hänen jättämää tyhjiötä piti paikkailla useamman epätoivoisen kuukauden ajan. Tämänhetkinen kokoonpano muodostui vuoden 2010 keväällä: Antti Riikonen – laulu, Janne Välilä – kitara, Jussi Viderholm – kitara, Heikki Kauppinen – Basso ja Anssi Koivulahti – Rummut. Vuoden 2010 Marraskuussa syntyi maailmaan ToLDin esikoisdemo, koruttomasti "Demo 2010”, joka sisältää kaksi kappaletta suoraviivaista, kuolonmetallihenkistä turpaanvetoa. Nauhoite julkaistiin pääasiassa nettilevitykseen. Uusi, neljä raitaa sisältävä ”Slave – Inequal – Hostile” -EP julkaistiin 28.3.2012, ja se tarjoilee aiempaa monipuolisemman läpileikkauksen ToLDin temppuarsenaalista. Uusien biisinkirjoitusratkaisujen ja lyriikan avulla on pyritty välittämään entistä laajempi tunneskaala, kuitenkin säilyttäen agressiivisuuden ja turhautuneen vihan pohjasävy josta ToLDissa juuri on kyse. EP:n avulla bändi toivoo runnovansa itsensä väkisin metallikansan tietoisuuteen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Uuden EP –julkaisun myötä ToLD lähtee jälleen isommalla vaihteella keikkakuvioihin mukaan, ja yhteistyötarjouksia otetaankin vastaan oikein mielellään!
Jäsenet: Antti - laulu, Janne - kitara, Jussi - kitara, Heikki - basso, Anssi - rummut
Laitteet:
Tilastot: 11 seuraajaa, 1 699 kuuntelua

Perustaja: ma N aaja

Vieraskirja

! 31.01.2011

Hienoa tavaraa :)

Simeon 09.04.2011

PERKELE!!! TÄNÄÄ KEIKKA

- 28.01.2012

Helvetin tiukkaa vääntöä! Toivottavasti löydätte bassotaiteilijan.

Kimble Hook 03.02.2012

törkiän kovaa settiä!!!!

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Death/Thrash

Hatemonger 07.03.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Avausraita uudelta, neljä raitaa sisältävältä EP:ltä "Slave - Inequal - Hostile". Tilaa omasi osoitteesta trailoflifedecayed@gmail.com, vain 4e + postit!

9   8 290 kuuntelua
Death/Thrash

Fair of Self-Deception 29.03.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
10   6 111 kuuntelua
Death/Thrash

Abortive Cleansing Foreseen 29.03.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
8   0 68 kuuntelua
Death/Thrash

Domination Disease 29.03.2012

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
8,75   8 68 kuuntelua
Death/Thrash

Blood On Your Hands 14.12.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Demo 2010

8,55   58 526 kuuntelua
Death/Thrash

A New Custom 14.12.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Demo 2010

8,65   33 636 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.