Uhreja kuten me kaikki

Uhreja kuten me kaikki on kolmehenkinen mediakollektiivi, joka pyrkii ennakkoluulottomasti korjaamaan omalla sarallaan Suomalaisen punkin genreklikkiytymistä. Koemme tällä hetkellä olevan ylitarjontaa bändeistä, jotka oman musiikkinsa sijaan pyrkivät liian tarkasti kategorisoitumaan johonkin klassiseen genreen, ja tämän myötä viemään tehokkaasti mielenkiinnon itse bändin toiminnasta, olivatpa soittajat ja kappaleet kuinka hyviä tahansa. Tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman "oman kuuloista" punkiksi luettavaa musiikkia, joskin varmasti puristit ynnä punk-poliisit suututtaen, hyödyntämällä mm. rumpukonetta, syntetisaattoreja, taustanauhaa, sekä videoprojektioita. Päämäärän ohella tärkeää on myös kuinka sinne matkustat. Netissä: http://www.uhrejakutenmekaikki.com

Historia: Uhreja kuten me kaikki perustettiin ensimmäisen kerran jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten, joskus 1994 tietämillä, ja pitkällisen keskosajan jälkeen on yhtye mahdollisesti saavuttanut vihdoinkin tilan, jossa sen voidaan uskaltaa tarkastella maailmaa itse.

Jäsenet: Kaih - Kitara, Tietokone; Miro - Vokaalit; Juha - Basso


Laitteet: Mac G4, Pc-läppäri, Useita synapankkeja, Kitarat ja Bassot, DVD-soitin, Rumpukone, Datatykki

Vieraskirja
Miika Borelluksesta: Vanhempia biiseja? :)

Morfinsia: Tämä on mahtavaa! :D Keikallekin olen kerran eksynyt. :D

Riikka: Jännää musiikkia. Tykkään! Lisää piisejä ilmoille ja vielä levy pihalle. Pitänee tulla keikalle katsastamaan.

Jani07: Vakuuttavan kuuloista tavaraa! Lisää biisejä vaan kuultaville.

punkrulesok: törmäsin sit tähänkin
Nimi:
Viesti:
 






Huomenna Industrial
Kuuntele
Download (160kbps, 04:52, 5,58Mt)   
Lataa soittoääni   
Kappaleen sanat   


K/a: 7 | | 3 ääntä | Kommentit! (3) | Lisätty: 16.01.2007


Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.