rätinä alussa häiritsi,mutta sai miettimään pidemmänpäälle erilaisia asioita pään sisällä.Biisi olis voinu alkaa jossakin vaiheessa jotenkin.Ei tätä nyt moittiakkaan voi

Kappaleen ajan on kaikki täysin pahaa... Ei hyvää missään... Tulee Silent Hill-vaikutelma... Juoksee jossain ihmeellisessä talossa, verta kaikkialla, ketään ei näy, pelastusta ei kuulu ja voi jo tuntea kuoleman tulevan. Mutta sitten kappale loppuu ja kaikki on taas hyvin... Tai jotain...

Samaa mieltä taukohurinan kanssa, että soundi on lempeä. Miellyttävä ääni maisema, leijailua välitilassa. Pituutta olisin hieman lisää kaivannut.

Tämä kappale ulvoo... RIkkinäinen kurkku ja iätön mieli. Vain aikaa... Ei mitään muuta. Aikaa ja lisää aikaa... Ääntä... Helvetin kaunista ääntä (Beautiful sound of hell)... kunnes kaikki loppuu... Kuten kaikki hyvä aikanaan.

Älyttömän kiva teos. Ikuinen olemassaolo ei välttämättä ole kivaa.

Live-ääni keittiöstä tai vessastatuo mieleen kaupunkikauhuelokuvat. Jotenkin silti tämä, -onko tämä nyt sitä dronea? saa sisäisen mekaniikan äänen kaltaisen värin aivan, kuin kuuntelijan iho kääntyisi ympäri ja korvat paukahtaisivat sisään päin. Tämä kappale tuntuu lämpimämmältä ja lempeämmältä?, kuin aiemmat unitalotuotokset pitkältä ajalta. Saundi tässä biisissä on niin kotoisa ja lempeä, että tuntuu, kuin joutuisi mummon mökiltä lähtemään töihin, kun kappale loppuu.
Pituutta olisin kaivannut lisää, mutta kyllä se Traumacoma hyvän tuntee. Samoin monipuolisuutta, mutta kuka sellaisessa metelissä voi nukkua tai meditoida?
Hyvähyvähyvä! taas uusi unitalobiisi, jota ei muuksi menisi erehtymään edes musiikkikanavalla.

Miellyttävää "melodista" hurinaa...