Viimeinen Juhla
Vuoden 2007 Joululevy
Historia: Tämähän on joululevy-trilogiamme kolmas osa. Ensimmäinen osa oli Neurotic Defensen "Tervettä Joulua" -EP ja toinen Vetosolmun "Joulutarina". Alun perin levyn piti ilmestyä jo Jouluksi 2006, mutta logistiikkaongelmien takia nauhoitukset aloitettiin levyä varten vasta Lokakuussa 2007. Ja kiire tämänkin ulos saamiseksi tuli kyllä.

"Joulutarina" oli yhteen nivoutunut kertomus joulusta. Tästä levystä päätettiinkin tehdä vain "kokoelma erilaisia joululauluja". Kappaleiden tarinat (jos niitä on) eivät siis nivoudu toisiinsa vaan voisivat olla minkä tahansa artistin tai yhtyeen tekemiä ja esittämiä.

Youtubesta löytyy myös dokumentti levynteosta.
Jäsenet: Mikko Laurila & Jukka Ruuskanen, levyllä mukana myös Juho Airaksinen, Manuel Heiming ja Mikko Virtasola.
Idolit/vaikutteet: Viikate, Barathrum, Neurotic Defensen "Tervettä Joulua EP" ja Vetosolmun "Joulutarina". Biisien tyyleihin ovat vaikuttaneet myös mm. Megadeth, 60-luvun poprock, Burzum ja Gorgoroth.
Laitteet: Soittimia, vahvistimia, mikkejä, piuhoja, mikseri, neliraituri ja tietokone.
Tilastot: 1 fania, 748 kuuntelua

Perustaja: mudhoney

Vieraskirja

mudhoney 21.12.2007

Ruusut ja risut kiitos.

ICE 22.12.2007

Tiukkaa shittiä!

k 23.12.2007

mahtava joululaulu. karmivaa joulua

mudhoney 30.12.2007

Tsekatkaa dokumentti levynteosta: http://www.youtube.com/w atch?v=DVmwai4LxTk

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Grindcore

01 - All I Want For Christmas Is Meat 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Moni varmasti tietää Mariah Careyn joululaulun "All I Want For Christmas Is You". Ko. laulua eteläkorealainen kämppikseni kuunteli viime joulun alla useaan otteeseen. Saksalaisen kämppikseni kanssa sitten alettiin miettiä pilaa tekevää versiota laulusta ja keksimme joululaulun dinosaurukselle. Mitäpäs muuta dinosaurus haluaisi joululahjaksi kuin lihaa?

Juho Airaksinen: Huuto, rummut
Mikko Laurila: Huuto
Jukka Ruuskanen: Basso, huuto, kitara, 'se yks hintti siinä alussa'

Special Guest; Manuel Heiming: The Dinosaur

Säv. & San. Viimeinen Juhla + Manuel Heiming

-   0 162 kuuntelua
Instrumental

02 - Joulu Meksikossa (instrumentaali) 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ennen kuin viime vuonna edes aloimme luomaan suunnitelmia vuoden 2006 joululevystä, oli suunnitteilla 'kansainvälinen' levy jossa olisi eri maanosien musiikkityyleistä koostuvia biisejä. Esimerkiksi venäläistä-punkkia, norjalaista metallia jne. Sattumien kautta syntyi myös tämänkin biisin sointukulku.

Kun kansainvälistä levyä ei tehty vaan alettiin kaavailla joululevyä, halusin sisällyttää tämän ehdottomasti sille. Työnimeksi vaihtui 'Joulu Havajilla' ja sanoitukset olivat tyyliin 'Joulu Havajilla on aivan perseestä..." Kun viime joulukuussa aloimme soittaa tätä...

-   0 132 kuuntelua
Alternative Metal

03 - Joulu Afrikassa 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Kun aloimme ideoimaan syksyllä tätä levyä, Laurila lähetti eräänä päivänä minulle sanat ja kysyi, että "kävisikö tämmöinen cover-veto uusilla sanoilla?" Ja miksi ei. Jos toisaalla maailmassa vietetään onnellista joulua, niin toisaalla asiat eivät ole yhtä hyvin.

Mikko Laurila: Basso, laulu
Jukka Ruuskanen: Kellopeli, kitara, rummut.

Säv. Trad, San. Mikko Laurila

-   0 105 kuuntelua
Thrash Metal

04 - Tonttu joka tiesi liikaa 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tämän kappaleen teossa minulla ei juurikaan ollut osaa eikä arpaa. Laurila halusi tehdä sooloprokkiksena yhden biisin kokonaan ja minä soitin tähän vain bassot. Salaliittoteoria Joulupukin ja Venäjän armeijan väleistä.

Juho Airaksinen: Rummut
Mikko Laurila: Kitara, laulu
Jukka Ruuskanen: Basso

Säv. & San. Mikko Laurila

-   0 128 kuuntelua
Humppa

05 - Pukin jouluyö 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Tonttujen jouluyöstä on laulettu jo iät ja ajat, mutta millainen onkaan Pukin jouluyö Korvatunturilla? Sanat keksittiin kivuttomasti kimpassa jo viime jouluna.

Juho Airaksinen: Joulupukki
Mikko Laurila: Basso, Joulumuori, laulu
Jukka Ruuskanen: Kitara, kertoja, laulu, rummut

Säv. Vilhelm Sefve, San. Mikko Laurila & Jukka Ruuskanen

-   0 128 kuuntelua
Alternative Metal

06 - Viimeinen Juhla (Verilöyly Jouluaattona v.3) (instrumentaali) 21.12.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Verilöyly Jouluaattona -trilogialle piti saada päätösosa. Ykkösosahan oli Neurotic Defensen "Tervettä Joulua" -EP:llä ja kakkososa Vetosolmun "Joulutarina" -levyllä. Näistä biiseistä halusin kappaleen alkuun koosteen eli tässä tapauksessa kollaasin jonka ystävällisesti teki Olli Tahvanainen.

Alkuperäinen idea oli kertoa kuinka pukki havahtuu psykoosista jossa hän on nähnyt kaikki ykkös- ja kakkososassa kerrotut kauheudet. Oikeastihan näin ei olisi tapahtunut vaan pukki olisi burnoutin seurauksena kuvitellut kaiken ja joutuisi kaiken tämän seurauksena mielisairaalaan,...

-   0 93 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.