Wankers
Viiden vanhan punkkarin poikavuosien orkesteri. Perustettu ekan kerran vuonna -80. Kasattiin poikamaista hauskanpitoa varten uudestaan -99. Syksyllä 2000 tehtiin demo, ja sitä on varovasti jaettu pitkin. Sen jälkeen on keikkaa pukannu noi keke/kk tahdilla. Viimeaikoina vähän enemmän. Uusi demo tehtiin loppukesästä 2001. Sitä yritetään työtää etiäppäite vähän laajemmalla jakelulla. Keväällä 2002 otetiin keski-ikäistyvään orkesteriin nuorta voimaa, eli urkuri Jaska. Esikuvat oli ja on sieltä 70 - 80 vaihteen ns. uuden aallon bändeistä, eli Ratsia, Pelle, Eput jne. Musasta ei taida enää kuulla juurikaan niitä punk-vaikutteita, eikä yli kolmekybäsissä perheellisissä ole muutenkaan juuri enää paljoa katu-uskottavuutta. Asenne on kuitenkin kohillaan, eli "me tehään mitä halutaan, muut mitä uskaltaa". Keikoilla kehutaan tanssittavaks suomi-rockiksi. Soundillisesti on kuitenkin pyritty tietynlaiseen karheuteen. CD:tä on kyselty sähköpostissa. Semmosen saa lähettämällä yhteystietonsa runkelstrom@yahoo.com. Siitä löytyy yks iskelmä jota tällä saitilla ei ole.
Historia: on
Jäsenet: Wesku, laulu. Tomppa, kitara. Mauge, kitara. Jontte, runpu. Timmy, passo. Jasse, Pieno
Idolit/vaikutteet: , Lähinnä suomi-rock ja uusiaalto ja punk. Ratsia, Yö, ja kaikki siltä väliltä.
Laitteet: Kaikkee sairaan hienoo ja kallista kamaa.
Tilastot: 26 seuraajaa, 15 285 kuuntelua

Perustaja: Wankers

Vieraskirja

Tyhjää täynnä... Jätäpä viesti! :)

Lisää viesti

Suomirock

Lunta ikkunaan 18.12.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Magneetti-demon B-puali. Allekirjoittaneen riffi, T. Haverisen kynästä kaikki muu osuus sävellyksestä + sanat.

-   0 78 kuuntelua
Suomirock

Magneetti 18.12.2010

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Punkimpaa nyky-Wankersia. Ite tykkään rallista muunmuassa siitä syystä että se "kasvaa" koko ajan, ja loppukolmannes mennään jo isosti.

-   0 71 kuuntelua
Rock

Sydämenpurkaja 28.04.2003

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Iskelmä taiteilija Tommi Haverisen kynästä. Tän biisin aikana yleensä alkaa lentään pikkuhousuja lavalle. :)

9,33   1 1065 kuuntelua
Country

Country 05.05.2003

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Karvaset kantriäijät ne vasta on tosimiehiä.

10   0 846 kuuntelua
Rock

Me lennettiin (ei tiedossa)

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Vielä yksi iskelmä syksyn -00 demolta. Jarssen seesteisempää kamaa, ei juurikaan kuulosta punkilta.

8,67   4 1468 kuuntelua
Rock

Vaikka maailmani teet 14.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Taiteilija Tommi Haverisen iskelmä. Nasta melodia ja surisevat kitarat, niin kuin muissakin Wankers-iskelmissä.

9   6 4571 kuuntelua
Rock

Mercedes Bentz 14.08.2002

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Haverisen kannanotto autoistuvaan maailmaan? Ja vitut. Omistettu kaikille muillekin, jotka eivät omista Mersua.

-   1 1097 kuuntelua
Rock

Tulen takaisin (ei tiedossa)

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Jari Lindroosin kyhäämä, yhtälailla menevä ralli. Biisillä ikää reilusti toistakymmentä vuotta. Toimii silti ihan täysiä. demo 2001.

8,33   2 1270 kuuntelua
Rock

Kulkureiden Kuningas (ei tiedossa)

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Parikytävuotta vanha ralli, jossa nasta kitarateema. Toimii yhä kuin junan vessa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vuoden 2000 demolta.

8   1 1231 kuuntelua
Rock

On aamuun vielä aikaa (ei tiedossa)

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ryhmä-Äxän hutikkapäissään Haukivuori-nimisessä paikassa syksyllä -99 kyhäämä iskelmä. Varsin ripeä tempo ja nasta kitarateema. Äänitetty Viitasen Janin Headline Recording Studiossa Tampereella vuonna 2000.

8,5   2 1269 kuuntelua
Rock

Väärä Eilinen 25.11.2003

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Wescu Ecmanin uusi iskelmä. Ehtaa Suomirokkia. Äänitetty Kujalandiassa syksy 2003

9   1 2319 kuuntelua | Biisivalinta (48/03)
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.