Tänään on ensimmäinen päivä 19 viikon jaksostani. Kyseessä on olevinaan kesäloma, mutta en näkisi asiaa niin. Keskiviikkona on viimeinen koe, jos se menee läpi eikä tarvitse uusia. Sitten minulla ei olekaan enää yhtään mitään. Mielenkiintoista. Millaista on elämä ilman mitään kiinnekohtia. Ilman mitään velvollisuuksia ketään kohtaan. Ilman mitään päämäärää. Voinko elää ilman unelmia. Olenko vain maan päällä kävelevä zombi.

Tästä tulee oma suuri seikkailuni. Tämä on huomattavasti rankempaa ja pelottavampaa kuin olla koko kansan pällisteltävänä kilpailussa, jossa on kuitenkin kameramiehet valvomassa, ettet nyt kuole ja juontaja käskyttämässä. Luuletteko muka, että esimerkiksi selviytyjissä joku voisi oikeasti kuolla viidakossa kameramiesten katsellessa vierestä? Enpä usko, kun miettii oikeuslaitosta ja rahavirtoja.

Ihminen kaipaa vapautta, mutta liiallinen vapaus turmelee myös. Onko elämä ilman unelmia elämää laisinkaan? Voiko tavoitteitta elää? Mielestäni juuri tavoitteet voivat olla ihmisen vapauden rajoittaja siinä vaiheessa kun kaikki muu on vapaata. Jotenkin ihminen aina koittaa kahlita itseään johonkin. Jotkut jopa kalliilla metallirinkulalla.

(Suomenkieli on muuten todella vaikeaa. Kuinka sanon monikossa "kalliilla korulla"? Kalleilla koruilla?)

Minulla on ollut viimeiset 22 vuotta hyvinkin selvät linjat elämästäni eteenpäin. Aina olen suurinpiirtein tiennyt miten tulee menemään vähintäänkin seuraavat kaksi kuukautta. Useimmiten jopa seuraavat kaksi vuotta ovat olleet hyvinkin selvillä raiteilla. Nyt eteeni tulee kuitenkin neljän kuukauden tyhjyys. Tosin tämän ensimmäisen kuukauden sisällä on vielä Tähtien sodan viimeinen osa ja ala-asteen luokkakokous nyt 10 vuoden odotuksen jälkeen. Se saattaa muuttaa tilannetta, mutta epäilen. 10 vuodessa ihmiset ovat jo todella muuttuneet ja mitä intoa voisi löytya yhtä kuulumisten kyselyiltaa enempää?

Internet on mielenkiintoinen kahle. Siellä on niin paljon asiaa tai sanoisinko paremminkin bittejä, että sen kahlaamiseen saa menemään kaiken aikansa ja voi hämätä itseään luulemaan, että elämässään olisi jotain. Nyt kun liittymäni on noin viikon kiinni kerkeän ajatella asioita toisin.

Ehkä raportoin tänne taas jossain vaiheessa kuinka olen suoriutunut ei-minkään tekemisestä. Vaativaa olla tekemättä mitään. Ainakin vaikeaa selittää muille, että kuinka niin et ole tehnyt mitään. Siis yhtään mitään!? No kyllähän sitä aina jotain tekee. Ainakin syö jos meinaa elää kertomaan siitä kuinka ei tehnyt mitään.

Kuitenkin minulla on sellainen tunne, että vaikka tässä taivaltaessani seuraavia neljää kukautta aika matelee kivuliaan hitaasti niin taas ensi syksynä minua silti pännii palata hektiseen opiskelijarumbaan.