Isi

Nuori poika istuu autossa ja seuraa uteliaalla katseellaan, kun maisemat vilahtelevat ohitse.
Pojasta on hauskaa katsoa suuria peltoja, jossa lehmät laiduntavat.
Isoja hiekkarantoja, jossa ihmiset ottavat aurinkoa.
Poika on iloinen, mutta silti ihmeissään miksi isä on niin hiljaa. Hän vain ajaa tuijottaen eteenpäin.
"Isi, mihin me menemme?" Poika kysyy uteliaana, mutta isä ei vastaa.
"Isi, missä äiti on?" Poika kysyy, mutta ei saa vastausta.
Mies katsoo eteenpäin kasvot ilmeettöminä ja jäykkinä.
Hän puristaa rattia kovasti ja sen nahkapäällyste rutisee miehen puristuksessa.
Poika kohauttaa olkapäitään ja ottaa piirustuspaperia piirtäen karuilla tikku-ukoilla isänsä, äitinsä ja itsensä hiekkarannalle hymyilevän auringon alle.
Hän vie minut varmaan jonnekkin huvipuistoon, poika ajatteli. Äiti odottaa siellä ja sitten minä pääsen syömään kakkua. Olen jo 6 -vuotias!

Auto ohittaa ison maatilan. Sitten se pysähtyy. On jo pimeää.
Mies nousee ulos autosta ja poika tämän perässä.
Isä avaa takaluukun ja silloin verinen ja kalpea käsi roikkuu takakontista.
Isä katsoo sitä hetken ja heittää sen takaisin takakonttiin. Poika on peloissaan ja katsoo mustanpuhuvaa isäänsä perääntyen.
"Isi... Missä äiti on?" Poika kysyy pelosta tutisten.
Isä ei vastaa. Poika ottaa muutaman askeleen ja katsoo takakonttiin. Poika kiljaisee pelosta ja inhosta.
Takakontissa on nainen, jonka toisen silmän läpi oli isketty ruuvimeisseli.
"Äiti... Äiti?" Poika valitti ja meni lähemmäs ruumista.
"Äiti?" Poika uikuttaa ja koskee kuollutta naista.

Siinä samassa, mies nostaa ruuvimeisselin iskuvalmiiksi ja pojan tuskanhuuto kaikuu yössä. Sen jälkeen auton takaluukku aukeaa ja kuuluu rysähdys, kun pieni ruumis heitetään takakonttiin. Sen jälkeen auton ovi pamahtaa kiinni.
Auto käynnistyy ja ajaa pois. Muutaman kilometrin päässä kuuluu rysähdys ja yötä valaisee iso räjähdys.

Minä seison kaukana räjähdyksestä ja huomaan ilmassa jotain. Nappaan sen kiinni ja se on lapsen piirustus.
Kolme tikku-ukkoa seisoo hymyilevän auringon alla käsikädessä.
Hymyilen ja heitän hupun kasvoilleni.
Ambulanssi, paloauto ja poliisiauto ajavat ohitseni.
Hymyilen uudestaan ja katoan varjoihin.
Kävelen hitaasti eteenpäin ja naurahtelen huvittuneena vähän väliä.
Ihmisen mieli on niin sairas, mutta silti kiehtova.
Puristan piirroksen nyrkkini sisään ja heitän mytyn ison männyn juureen.
Hauskaa seurata, miten ihmiskunta tuhoaa itsensä.
Nimeni on Alvan. Olen se, joka näkee pahan ihmisessä.