Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Päääsiäistunnelmia

Pitkänä perjantaina saivat perinteet kunniaa.
Tein hyvän aterian äidille ja itselleni. Joimme sen kanssa harvinaisen pahan makuista valkoviiniä..joka kolahti jo pelkästä hajusta. Valmistauduimme lähtemään mummua katsomaan,oli mukava nähdä häntä ja hänen ystävänsäkin oli paikalla.
Joimme yhdessä kupit teetä ja lähdimme siitä äidin kanssa helluntaiseurakunnan ehtoollistilaisuuteen.
Alkusi en meinannut ottaa ehtoollista ollenkaan. Minua pelotti,tunsin kuin olisin kavaltanut Herrani..vaikka tottahan tuo onkin. Onhan Hän kärsinyt juuri minun syntieni tähden ristillä.
Äitini on keliaakikko,joten hän huomasi ettei voi syödä heidän ehtoollisleipäänsä. Hetken perästä he toivat hänelle gluteenittoman leivän,johon oli takertunut toinenkin leipä. Minä otin tuon toisen leivän ja laitettuani sen suuhun murruin aivan täysin. Jeesuksen läheisyys liikutti minua ja todella söin tuon leivän Häntä muistaen.
Tilaisuus oli mukava ja kävelimme sieltä mietteliäin tunnelmin kotiin. Kotona pääsin saunaan..pitkästä aikaa.
Lauantaina oli tiedossa Rajan keikka graniitin aukiolla. Phui,siellä oli jäätävää seisoa..enpä huomannut katsoa kelloakaan.
Heidän jälkeensä tuli Järvenpääläinen Flavourite...kiitos heille,kundit veti tosi hyvin ;)
Jatkoimme siitä Anulle ja sieltä siirryimme nautiskelemaan lisää viiniä Rajan jatkoihin.
Eksyinpä sitten loppuillasta Järvenpäähän..janoon. Varsinainen extempore-reissu!
Sunnuntaiaamuna heräsin kukonlaulun aikaan ja sain onneksi kyydin asemalle. Siellä näin erään muutaman vuoden takaisen exäni...ympäri mennään ja yhteen tullaan. Todennäköisyys tähän törmäämiseen oli varmaan 1/1000000..
Hän tuli vielä samaan junaankin ja tukalaa oli kun yritin olla kuin en olisi ollutkaan. Muistin hänet toki. Vaikka kerroin,että en saa häntä mieleeni. Kuulumisien vaihto jäi lyhyeen..lähdin etsimään lipunmyyntivaunua.
Kotikonnuilla sain odotella dösää puolisen tuntia,mutta se hurahti nopeasti.
Loppupäivä oli leppoisa. Menin Anulle,sitä päivää voisi kutsua pasteija sunnuntaiksi..syötiin siis pasteijoita,poppareita ja muita herkkuja ja katsoimme leffoja. Tosin viimeisin elokuva vasta sytytti uteliaisuuteni. Se oli jokin brittihuumorilla varustettu komedia..joka alkoi maailmanlopulla.
Tänään on tiedossa Matin yllätysbileet. Hän täyttää 20 ja tarkoitus on juhlia,hieman.
Lupauduin mennä auttamaan Anua kokkaamisessa ynnä muussa valmistelussa.
Toivottavasti on hyvät bileet :D

Kirjoitettu Monday 24.03.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: