Tulin takaisin. Klo on nyt 19:53 ja on keskiviikko 5.11.2008. Tätä ennen sivullani luki: Nähty viimeksi 04.09.2008 18:56.

Kahdessa kuukaudessa on tapahtunut paljon. Monille ja myös minulle. Sain hyvän työpaikan, mutta se myytiin sitten Kiinaan. Sain toisen hyvän työpaikan ja siellä nyt olenkin sitten ollut niin insinööriä 10h/päivä. Pakko. Tahti tiheni selkeästi sen jälkeen kun isäni kuoli. Olen vasta 25v! Ei sen näin pitäny mennä, mut ehkä parempi näin kuitenkin kun lääkärit heitti jo hanskat tiskiin osaamattomuutensa vuoksi. Kaikkea ei voi pelastaa ja kipu on nyt ainakin yhden osalta ohi. Hmm..

Ja sitten surressani joku menee ampumaan opiskelijoita ja kaikilla on murheellista. Ne jotka ihmettelevät Pekan ja Matin touhuja ovat tainneet asua siellä halinallemaassaan. On ihme jos ne oli vaan tässä. Tämän kapitalistimaan toiminta on tosiaan sieltä 80-luvulta asti ollut holtitonta ja nyt niitämme sitä mitä viljelimme. Niin se joulukin muuten tulee. On muuten ihan vitun perseestä. Ja ottaen huomioon seuraavat faktat, poliisi on ovella alta aikayksikön. Olen vuonna 83 syntynyt (Pekka 89, Matti 86=89-3, 86-3=83). Olen aktiivinen juutuubittaja, netittäjä ja huomasin, että galtsussa minulla on uhkaavia kuvia. Olen opiskelija. Asun yksin. Olen yksinäinen. Menestyn koulussa. Armeijassa oli ongelmia. Listaa voi jatkaa ja kaikki viittaa siihen, että minunhan pitäisi olla kansakunnan vihollinen!

Enpäs olekaan. Olen vain elämän perinpohjin lyttyynlyömä, mutta enää en haluaisi tappaa. Se on tyhmää. Aikoinaan minulta vedettiin matto alta ja lyötiin puukkoa selkään ja olin murhanhimoinen. Nyt olen.. en mitään. Miksi edes elän? Ketä varten?

Kohta ehkä valmistun ja toivottavasti pääsen taas hyviin hommiin ja saan niin paljon rahaa että voin ostaa kaiken. Olen itse osa ongelmaa. Olen vitunpaskakapitalisti kukkakeppi kaappihomo. Kulutan koska elän. Ennen en lannistu kuin kaikki rahat on käytetty. Nythän toki jenkit koittaa pistää koko maailman konkkaan, mutta mulla on silti ihan vitusti rahaa. Mistä sitä sikiää? Olen niin saatanan pihi. Katson ilmeen värähtämättä, kun toiset kuihtuvat varattomuuteensa. En välitä. Kenestäkään. Paitsi yhdesät. Kahdesta. Useasta. Vittu. Olen tunteellinen romantikko, joka kaipaa hoivaa.

Olisipa Anna täällä. Tapeltais vaikka. Enhän muutakaan osaa enää.

Päällisin puolin mun elämä on tosi ihanaa. Jee. Pääni on vankilani ja mikä pahinta olen tartuttanut huonoa oloani muihinkin. Olen syöpä. Ajan kaikki läheisimmät ihmiseni synkkyyden suohon, josta ei tämän elämän aikana nousta. Yksinkään en pysty olemaan. Älkää tulko lähelle. Siis liian. Kaverit on ok, mutta ystäviä en enää hanki. Siitä lopun teki eräs toinen kusipää.

En jaksa tavata ketään. Saa tulla mut en jaksa panostaa. Purkkakorjaukset alkavat hajota käsiin. Oikeita ratkaisuja pitäisi saada, mutta kun olen minä. Niin saatanan ilkeä paskiainen. Kaikille.

Huomenna taas pelleilen ja ihmettelen et mitä mä nyt tähänki oikeen draamaan. Elän taas pinnallista halinalle höpönpöppö elämääni. Ja kuittaan kaiken Gonzojournalismiksi ja väitän, ettei Stocco ole se tyyppi joka tätä tunnusta käyttää. Mistä sitä tietää? Et kuitenkaan usko ja vaikka uskoisit ni et välittäis. Joten sanon tähän viel jotain tyhmää. Siis kirjotan (näsäviisaat huom). Jos kattos BB:tä ni ei varmaan tulis aatelleeks mitään näin vakavaa. Ikinä.

Moikka.