hmm... ainakun elämä käntää selkänsä sinulle, jostain saa voimaa jatkaa ja sinnitellä...yrittää tehdä osansa ja jättää jälkijä seuraaville sukupolville..
kummallista:/
eilen olin varma etten vähään aikaan kirjoita mitään sanoja. en halunnut. en halunnut tuntea tarvetta siihen. Joni kirjoitti mulle niin hienot kommentit etten mä voinu muuta kuin tarttua taas kynään ja 3 sivua annoin ytulla proosaa:Dihan kukkua osa, mutta jossain oli järkeäkin...sitten mietin kuinka saisin siitä laulun ja niin se alkoi...nyt takaisin muokkaamaan laulettavaan muotoon.kiitos joni!