Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Funk bändin äänitykset

Kyllä oli pitkä päivä eilen kun lähdimme tämän funk bändin kanssa äänittämään yhtä biisiä.

Tavattiin Anssin ja Aapon, sekä Jukan kanssa klo 12.00 helsingin arabianrannassa pop & jazz konsiksen edustalla. Siitä suuntasimme tikkurilaan josta haimme fonistin Villen. Ironisinta siinä vaiheessa oli että äänittäjämme toinen Ville oli samaan aikaan 200 metrin päässä Vantaan sokos hotellissa aloittamassa roudaamaan coverbändinsä SEISOVA-AALTO kanssa. Heidän roudaamiseensa kyllä tuntui menevän enemmän kuin paljon aikaa, sillä kerkesimme siinä ajaa jo heidän treenikämpälleen länsi-helsingissä. Harhailtiin jopa kannelmäessä tunti-tolkulla. Vihdoin sitten tunnin pyöriskelyn jälkeen löysimme perille, mutta soitin Villelle ja hän kertoi että eivät olleet edes autoa kerenneet siirtää. Joten kahville sitä siinä vaiheessa piti mennä.

Klo 14.00 vaiheilla vihdoinkin he tulivat treenikämpälle josta pääsimme aloittamaan matkan kohti orimattilaa. Oli autoon kyllä ahtautumista kun 6 henkilöä Opel Vectraan. 4 taakse ja 2 eteen, itse otin omasta tahdosta sen ahtaimman paikan.

Perillä jouduttiin säätämään sitten soundcheckin kanssa tunti jos toinen, mutta olin erittäin tyytyväinen siihen että sain kiinni itse tuomani omat 8 ja 10 tuumaiset remon tom-tomit kiinni symbaalitelineisiin remote osalla. Sen jälkeen tämä studiossa ollut rogersin setti sai aivan uuden soundin.

Jukka soitti basson suoraan dj-boksista sisään ja kun sillä tyypillä on kunnon Music-Man basso niin ei tarvinnut paljon kompuroita siihen väännellä soundin löytämiseksi. Trumpetisti Anssi sekä fonisti Ville sijoittuivat studio II:n pienempään väli äänityspaikkaan. Heillä oli siis oma äänityskoppi, josta oli kuitenkin näkyvyys äänitystarkkaamoon kuten myös tästä isommasta äänityskopista. Biisi mitä äänitettiin oli nimeltään Sheep Explorer. On joku tainnut pelata joskus vähän Wormsia :) Kun tämän biisin säveltäjä teki kipaleen joskus 2001 vuonna.

Kirjoitettu Monday 29.11.2004

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: