Kappale kypsyi hiljalleen keväästä 2008 saakka. Alun pitäen kappaleen keskiosion soinnutus oli täysin erilainen, vaikkakin siihen oli jo silloin tarkoitus tehdä vahva matto akustisilla kitaroilla. Alkuperäinen sanoitus meni vaihtoon, sillä vaikka tarinassa oli ideaa, ei se istunut luonnollisella tavalla kappaleeseen. Toisaalta itse teksti kaipasi perusteellista remonttia.

Päätin vaihtaa kappaleen tekstin konkreettisempiin kokemuksiin ihmisyydestä sekä elävästä elämästä. Jounin raakile tekstien joukosta löytyi nimi Black Line sekä muutamia siihen sopivia lauseita. Täydensin tekstiä Jounin muista tekstin pätkistä, joissa hän kertoo kokemuksistaan.

Black Line voi olla mitä vain ja halusinkin sen olevan kappaleessa monitulkintainen nimittäjä. Samoin itse teksti voi käsitellä mitä tahansa henkilökohtaista kriisiä tai nähdä koko juttu eri näkökulmista. Tekstissä on paljon Jounia, mutta on siinä paljon minuakin ja omia kokemuksia. Ehkä koettu aihe on eri, mutta tunteet ovat samankaltaiset.

Varsinainen ”Musta linja” on muuten sairaalan lattiassa oleva viiva, joka johtaa röntgeniin.

Kappaleen synkkyyttä tai raskautta lisäsi ehkäpä vielä kevään 2009 siviilityöelämän kokemukset, jotka sitten purkautuivat soitossa ja raskaissa kitaravalleissa.

Tein kappaleen kolmesta osasta ensin demokitaraversion, jossa oli mukana myös demolaulut. Näiden demopohjien päälle Tomppa teki päivässä(!) rumpuosuudet ja sai niihin sellaista jykevää raskautta, tarkkuutta sekä täsmällisyyttä, että niiden päälle oli helppo soittaa omat osuudet. Myös raakarumpusoundit olivat lähdössä sellaiset, että niitä oli helppo lähteä miksaamaan.

Kitararaitoja kertyi matoksi ihan riittävä määrä, jotta soundi tuli tuhdiksi. Lisäksi alle on erilaisia muita kitarakuvioita piilotettu joukkoon sinne tänne. Akustisessa osuudessa käytin lisänä Bouzukia, joten se oli neljäs erillinen ”kitara” joita äänityksessä käytin akustisen ja kahden G LP:n kanssa.

Lauluraitoja on myös säröosuuksissa vähintään riittävä määrä. Perussävelien ala- ja yläpuolille on laulettu useat stemmat, joista ei siis ole tietyillä plugareilla tehty. Väliosassa sitten riittikin pelkkä yksi lauluraita.

Ari soitti ”taakse nojaavat” raskaat bassoraidat säröosuuksiin suoraan linjaan. Bassopuolelle on piilotettu pieni jippo, mutta siitä ei sen enempää. Väliosan bassottelu sujuu ilmavissa merkeissä ja korostaa entisestään osan erilaisuutta.

Santtu soitti ja sovitti jälleen hienot urkuraidat, jossa ns. ”Lord/Kensley/Hammond”-soundi tuntuu munaskuissa saakka. Säröosuuksien vahva urkumatto muuttaa luonnetta väliosassa, jossa sähköpiano värittää tunnelmaa. Väliosan kitarasooloa mukaileva urku hallitsee hienosti toista kanavaa.

Projekti kolmelle vierailijalle, Tompalle, Arille ja Santulle, täytyy nostaa korkealle hattua. Kaverit ymmärsivät paremmin kuin osasin selittää, mitä kappaleeseen halusin heidän soittavan. Minusta sävellys ja sanoitus muodostavat piirustuksen mustavalkoisen hahmotelman ja soittajien sovitukset antaa kuvalle varsinaiset värit.

Kappaleen miksaus olikin sitten varsinainen työtä vaativa suoritus. Kaiken kaikkiaan erilaisia raitoja kertyi yli sata ja niiden sekä kappaleiden osioiden yhteen hitsaaminen vei aikaa. Miksaukseen tuhrautuu helposti aikaa, mutta jossain vaiheessa hommalle täytyy laittaa piste. Aina löytää parantamista ja aina jonkin asian olisi voinut tehdä toisin. Silti kyseessä on vain demomiksaus, eikä varsinainen kaupallinen tuote, joten sen puoleen kappaleen tarkoitus onkin kuulostella, mitä voisi edelleen parantaa.