Viikko tuli vietettyä oman itsensä kanssa. En jaksanut muiden seuraa. Näinkin voi joskus olla.

Tuli mietittyä monia asioita, kuten ihmisenä olemista yleensä ja tekojen motiiveja (yleisesti, ja myös joitakin omia motiivejani). Sellainen sudenkuoppa tuo omien tekojen (menneitten ja nykyisten) ajattelu, ettei sitä olisi kannattanut edes alkaa miettimään. Tai sitten mietin sitä vaan väärällä tavalla.
Traagista tavaraa, eikä tilanne varmaan muutu, koska kaikki ei ole minusta kiinni.
Tuostahan muuten johtuu niin monet sisäiset ongelmat. Luulosta, että niin moni asia olisi juuri itsestä kiinni. Aika egoistista, mutta enemmän sillä traagisella, itseään satuttavalla tavalla.

Toisaalta, eihän sitä koskaan voi tarkalleen tietää mikä on itsestään kiinni - ja mikä ei - ellei kokeile itse ensin.
Odottavalle ei tapahdu mitään.

Ajatukseni risteilivät myös välinpitämättömyyden/välittämisen, laiskuuden ja henkisen ja ruumiillisen "ilon"(jos tuo on oikea ilmaus sille) eron parissa. Noita asioita voisi ajatella ummet ja lammet, eikä silloinkaan oltaisi päästy kuin vasta alkuun. Näin siis tällä viikolla.