Ensin otamme yhteislaulua, Elämää juoksuhaudoissa:

Taistoihin tiemme kun käy,
missä luotien laulu vain soi,
emme tienneet kun läksimme silloin,
kuka joskus palata voi.
Elo tää juoksuhaudoissa on
meille käskynä vain kohtalon
vaikka taiston kentielle jäisin,
on kuvasi ain mielessäin.

Illan rauha kun syliin maan sulkee,
varjot puistojen kun hämärtyy,
aatos taas aikaan menneeseen kulkee,
kotiin kauaksi kaipuuni käy.
Illoin kynttilät siellä kun syttyy,
unelmissain mä siell’ olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
teitä unhoita en milloinkaan.

Hyv yötä jää nyt rakkahin,
eronhetki jälleen on,
mutt kerran vielä pyytää saan
sinut valssiin kiehtovaan.
Kuin aivan ensi kerralla
sinut tavata mä sain,
näin silloin peitti sataman
sumu harmaa, kosteinen.
On päivät, yöt ja vuodetkin
ne taakse jäänehet,
mutt unhoittaa en koskaan voi,
miten valssi meidän soi!

Sitten hieman runonlausuntaa. Seuraava runo sopii mukavasti kevyeksi aloitukseksi:

Menin aamulla kanitarhaan
Siellä kanit pani anivarhain
Miksi kanit pani anivarhain?
Siksi että aamupano se on parhain!

Sitten vielä hiukan haikeampi ja moniulotteisempi, iltojen pohdintoihin sopiva runo lopetukseksi:

Sorsa ulapalla sousi
perse laski, perse nousi.