Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Täyttyykö kaikki tehdä itse?!

Toivoin saavani kitaristin mukaan Tuuran toisen EP:n tekemiseen. Nyt pelkään etten saisi jolloin Tuura taitaa muuttua jälleen kerran yhden miehen yhtyeeksi ellei sitten duoksi jos Jani suostuu laulamaan ainakin pari kappaletta EP:lle.

Olen muutenkin kaivannut viime aikoina bändielämyksiä joten toivon että saisin Tuuran kokoon viimeistään ensi vuonna. Voi olla sekin mahdollista että liityn lähiaikoina uuteen musiikkiprojektiin jossa tehtäisikin ska- ja reggaehenkistä suomirockia. Nimittäin olen kiinnostunut yhden työkaverin musahommista.

Einestein-yhtyeen kappaleista suurin osa tullaan varmasti tekemään Isto Paakarin kanssa mutta olen alkanut miettiä syntyisikö minulta mitään itse Einesteinille - eli osaisinko tehdä blueshenkisen kappaleen itse Einestein-projektille jos kerta olen tehnyt itse myös R&B-tyylistä musiikkia etenkin kun olen tekemässä toista versiota Viimeinen-kappaleesta.

Kirjoitettu Saturday 14.11.2015

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: