Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Taisin luvata vähän liikoja

Näyttää siltä ettei tänä vuonna ilmesty mitään EP-levyä vaan enimmäkseen demosingle joka tulee myös digitaaliseen jakeluun. Mutta aion saada Tuuraan myös muita jäseniä mukaan levyntekoon sekä tuleville keikoille. Aluksi lupasin että Tuuran toinen EP tehtäisi marraskuussa tänä vuonna mutta koska minulla on ollut paljon kiireitä vapaaehtoistyön sekä kuvataide- ja käsityöprojektien puolella EP:n tekeminen siirtyy ensi vuoden puolelle. Lisäksi olen tehnyt paljon sävellyspohjia omalle soolotuotannolle ja instrumentaalimusiikkia Halloween-viikon kunniaksi.

Tällä hetkellä suunnitella on Hullunkurinen- ja Viimeinen-kappaleiden päivittäminen sekä uusien kappaleiden tekeminen niin soolotuotantooni kuin Mikseri.netin joululaulukilpailuun. Olen solminut uusia yhteistyösuhteita Muusikoiden.netin puolella. Viimeistään vuonna 2016 saattaa syntyä uusi raskasta rockia soittava projekti joidenkin kavereitteni kanssa.
Lisäksi olen tekemässä folkmusiikkia kahden tuttavan kanssa josta kuullaan vielä.

Kirjoitettu Thursday 19.11.2015

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: