Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lepoloma tulee nyt tarpeeseen!

Jos vertaa joulukuuta 2014 tämän vuoden joulukuuhun vuonna 2014 taisi tulla duunattua jonkin verran musiikin parissa sillä sen lisäksi että Miracle Kit osallistui viime vuoden joululaulukilpailuun kappaleella "Joulun kellot" jonka nimi saattaa muuttua lähivuosina mikäli Juhlatuulella-projektin kappaleet menevät yhdelle levyprojektille jota olen suunnitellut tekeväni hyväntekeväisyysprojektiksi Ilmestysmajalle ja Herätyksen Tuli-seurakunnille. Lisäksi joulukuussa 2014 lisäsin uusia kappaleita Tuura-projektin alle sillä halusin saada Nuori mies-levyn valmiiksi ja avasin projektin nimeltään Kesäfiilis joka tulee siitä kun kappaleiden "Hiirenhiljaa" ja "Seinänaapuri" tekoprosessi alkoi Tampereella vuonna 2014.

Tänä vuonna tulee lepoloma tarpeeseen sillä minulla on ollut muutaman vuoden ajan stressiä. En kuitenkaan joululomana ainoastaan lepää vaan myös kirjoitan uusia kappaleita ja päivitän blogisivustojani. Lisäksi olen alkanut pohtia tulevaisuuttani muusikkona sillä Tuura saattaa aktivoitua uudelleen koska löysin yhden korvaavan jäsenen läheltä kotiani ja olen liittynyt yhden työkaverini musiikkiprojektiin joka on tehnyt skapunkkia. Projektiin saattaa liittyä myös kaverini Teemu ja Rami sillä heidän kanssa olen pohtinut tulevia yhteistyöprojekteja, esimerkiksi Teemun sanoituksista olisi hyvä rakentaa kokonaisuuksia jammailemalla. Projektin kappaleista saattaa syntyä jopa levy.

Ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu myös muitakin levytysprojekteja sekä lauluntekijänä olemista.

Kirjoitettu Saturday 19.12.2015

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: