Martti oli kuollut jo.. oliko se kahdeksan kuukautta sitten? Ehkä. En ollut pahemmin muistellut koko miestä, mitä nyt silloin tällöin kävi mielessä. Oikeastaan usein olin ajatellut soittaa tai mennä kylään ja juuri kun olin ottamassa puhelinta esiin tai kääntymässä Martille päin, muistin koko jutun. Nyt olin kuitenkin saanut hiukan kumman idean päähäni tylsän iltapäivän ratoksi, joten päätin käydä kokeilemassa,ainakin miettimässä. Martin sukulaiset asuivat sen verran kaukana, että en ollut vamra, mitä talolle olisi tehty, ehkä myyty? Mutta Martin lapsillakaan ei ollut rahasta puutetta, vaikkaajasta olikin, joten tämä voisikin toimia. Ja nyt oli juuri sellainen pimeä syksyilta, että Martin talon takapihaa reunustavasta metsiköstä olisi naapurienkaanmahdollista havaita liikettä. Varmuudeksi kuitenkin kävelin ensin talon ohi. Pimeä. Ja koskemattoman näköinen, kaikki niinkuin ennekin. Ihan kuin Ruumis oltaisiin vain haettu ja siinä kaikki - mikä ei ole lainkaan mahdoton visio. Siksihän täällä olen.

Martti oli kova mies polttamaan tupakkia ja juomaan. Ainasama juoma, mustikkakeittoa ja kossua, vaikka erilaisia viinaksia oli talo täynnä. Minulle hän ei koskaan tarjonnut viinaa, tupakkia kyllä laittoi monesti askin mukaan, ettei tarvi "viimesiä viikkorahoja sätkään pistää" kuten Martti aina sanoi, kun ojensi askin, tai kehoitti minua hakemaan itselleni kaapista "aski tai pari, merkin saat valita itse" - Martilla oli kartongeittain eri tupakkamerkkejä kaapissaan, vaikka itse poltti vain sitä samaa. Mikä lie juttu, mutta niinhän hänellä oli niitä viinojakin, vaikka itse joi aina iänikuista mustikkakossuaan. Martti tykkäsi laitteista. Kaikenlaisista laitteista. DVD:t, televisiot, videot, karaoket, stereotornit, HiFi-järjestelmät, kaikki viimeistä huutoa, aina. Harrastuksena kyse oli enemmänkin tavaran ostosta - martin islmät kiilui innosta, kun hän sai ostaa jotain uutta ja kallista, harvoin hän niitä tarvi. Televisio oli yleensä päällä ja joskus suosittelinkin Martille jotain uutta leffaa, niin mentiin taksilla ostamaan se. Martilta se taisi jäädä aina siihen yhteen katselukertaan, sekin sillä tavoin "sivusilmällä". Minulle hän maksoi aina vähän laitteiden asennuksesta ja suosittelusta ostosreissuilla.

Mietin vähän aikaa. Muistelen marttia, istun kivellä metsän reunassa. Kiertäisin metsään, vähän matkaa naapuritalojen ohi ja sitten pusikon kautta Martin takapihalle. Jos kaikki siis on, kuten kuvittelen, niin avain on entisessä paikassaan. jos naapurit huomaa, niin ehdin sisälle ja hetken päästä tulee poliisi - tai pahempaa - vihainen ja järkyttynyt naapuri. Eiväthän he minua tunne. Räpiköin ojan yli ja kävelen suhteellisen vaikeakulkuisessa metsässä. Hyvä ajoitus, ei ole vielä lunta, ei näy jälkiä ja niin, on pimeämpää. Martin talon kohdalla mietin vielä hetken, jännittää vähän. päätän olla ajattelematta liian tarkkaan. Mitä voin menettää? Saada naapurilta turpaan tai pienet sakot poliisilta. Kävelen rivakasti Martin takapihan poikki talosta irralliselle ulkovarastolle. Varaston sivulla on liiteri. En sentään ole niin huolimaton, että koskisin valokatkaisijaan, kopeloin liiterin seinää hetken ja.. Avain. Menen nopeasti sisäpihan kuistille ja seison räystään alla vielä hetken. Eihän tämä järkevää ole, mutta pirun jännää ja muutenkin. Laitan avaimen reikään. Olisin toivonut edes jotain estettä, mutta ei, oven vieressä on valokatkaisija, mutta en laita valoja ainakaan vielä. Kävelen eteiseen ja etsin taskulamppua (siinä se ennen oli aina eteisen pöydällä) kännykän valossa. Lamppua ei löydy, ei keittiöstäkään. Laitan ovet kiinni ja valot olohuoneeseen. Istun alas ja muistelen Marttia hetken. Menen keittiöön, otan kaapista askin tupakkaa, mutta jsotain tottumuksesta en sitä, mitä Martti poltti, koska Marttikaan ei olisi antanut sitä minulle. Enhän minä tänne varkaisiin tullut. Tällä kertaa tohdin kuitenkin kaataa paukut, en vain voinut vastustaa kiusausta, kun näin puolikkaan kossupullon siinä, missä se on aina ollut (aina puolikkaana, ei koskaan tyhjänä, eikä korkkaamattomana), keittiön pöydällä. istun olohuoneeseen, mutten kehtaa istua siihen, missä Martti aina loikoili, istun siihen, missä minä aina istuin, nahkaiseen nojatuoliin pöydän toiselle puolen. Hörppään kossun kahdella kulauksella ja sanon hiljaa "lepäärauhassa, Martti". Kuullostaa lattealta, hymyilen vähän. Martti olisi inhonnut tunteellisia latteuksia, mutta minä kyllä tarkoitin sitä ihan oikeasti, joten kai se on sitten hyvä. Menen keittiöön hakemaan uutta kossua, kurkkaan jääkaappiin. lidlin appelsiininektaria. Sopii. Otan nektaripurkin ja kossupullon mukaani olohuoneeseen. Tuhkakuppikin on tyhjentämättä. Sytytän tupakin ja kaadan itselleni reilun paukun. Hymyilen vähän, on tämä samalla sen verran omituista, että myös jotenkin mukava juttu. Joku voisi sanoa, että olen vain varkaissa, mutta nyt kun ajattelen, niin olinhan minä ihan hyvä ystävä Martille, vaikka en sillä tavoin, että suku olisi minua tuntenut, eli en ollut hautajaisissa.. Nämä ovat minun pikku hautajaiset Martille - tai paremminkin muistotilaisuus. Ja miten harras ja lämmin!