"Venttaas sekuntti" Milkon totesi hämmentyneenä. Hän raapi päätään ja yritti joksenkin epätoivoisena setviä ajatuksiaan. "Sä siis tarkotat että mä oon sun poikas? Miten mä näen tossa jotain epäloogisuutta? Eihän se siis oo mahollista, eihän? Siis periaateessa sä et oo ees olemassa." Milkon vakuutteli enemmän itselleen kuin universumille joka näytti viimeisen lauseen myötä hieman loukkaantuneelta. "Jaaha, ja niin kuin sitä ei oltaisi olemassa vaikka ei teknisesti ottaen omaa mitään kiinteää olomuotoa vai? Kylläpäs sitä ollan yliherkkiä vaikka isänä on teknisesti vain kasa ainetta, kaasua ja nestettä jotka on liitetty toisiinsa magneettisilla kentillä. Kaiken lisäksi tämä kyseessä oleva olomuoto kiertää päämäärättömästi ympyrää ja killuu lähes fysiikan lakien mukaan luetussa tyhjiössä. Ja silti siinä on valittamista?!" Vastasi Galaksi hiven ironiaa äänessään. "Sulle sarkasmi taitaa olla vaan sana jossa on kaheksan kirjainta?" Milkon totesi lähes itsekseen ottaen huomioon että hän omasi nyt reilusti yli sentiljoona omaa itseään. Galaksin poika kun oli niin hän oli, periaatteessa, "itse" jokaisen atomin kanssa joita hänen galaksissaan oli. Oli kovin hämmentävää tuntea jokaisen atomin läheisyys omassa mielessään. Vielä häiritsevämpää oli sen tajuaminen, kuinka härskejä atomit oikeastaan olivat. Aina keskustelemassa muiden kanssa siitä kuinka hiili harrasti 82 kimppaa hapen kanssa ja vety nautti 1980 kimppaa veden kanssa. Valitettavasti Milkon kuuli myös missä asennoissa ja kuinka kauan nämä olivat harrastaneet seksiä. Tietysti hiiliatomit olivat ylpeitä siitä kuinka he olivat maan keskeisimmät orgaanisen elämän perusatomeista, ihminen kun on hiilipohjainen(ja kaikki muukin) olomuoto. Aina kisaamassa kuka oli ollut kenenkin kanssa pisimpään. Pelkkiä orgioita niidenkin elämä. Suorastaan sairasta. "Milkon kuule" Galaksi totesi. "Älä sinä ajattele atomien seksileikkejä, ne ovat aina olleet tuollaisia ja tulevat aina olemaan. Eivät ne välitä mistään muusta kuin seksistä... Ja tietysti olemassa olosta. Hulluja koko sakki." Galaksi sanoin joksenkin surullisena. "Mutta... Hyvä on sitte ISÄ. Mä hyväksyn sut isäks okei?" Milkon nurisi. "Tottaki poikaseni. Jatka toki" Galksi ei voinut olla hymyilemättä Milkonille mulkaisulle. "Mutta en kuule omia atomejani. Enks mä ole sitte olemassa?" Milkon kysyi hämmenttyneenä. "Tottakai olet." Galaksi vakuutti yhä hymyillen. "Et vain ole atomeja. Olet nyt puhdasta energiaa. Olet osa maailmaa käynnissä pitävää voimaa ja, ihmissanoin kuvattuna, jumala." Galaksi totesi kuin itsestään selvyytenä. Hänelle se varmaan olikin sitä. Hän kun oli ollut galaksi ties kuinka kauan. Milkon ei edes vaivautunut kysymään. Luku luultavasti menisi yli hänen ymmärryksensä. "Jassoo... Sitä ollaan sitte jumala vai. Merkkaaks se sitä et mä ninnku pygen tekee viinii vedestä ja silleen?" Milkon totesi sarkastisesti. "Miksi sinun pitäis vettä käyttää kun PYSTYT tekemään sitä tyhjästä. Yksi galaksina olon hyvistä puolista on se että ei koskaan voi kärsiä krapulasta vaikka kuinka joisi alkoholia." " Noi voi helvetin kuustoista. Siis mä voin tehä atomeja tyhjästä vai? Ei kuulosta kauheen tieteelliseltä." Kuules nyt hyvä herra. Atomeja ei luoda, niitä vain on tarpeeksi semmoiseen. Käsitätkö?" "Selvähän se. Mut... Juu ei mitään. Kadotin ajatuksen... Jos se nyt oli edes semmonen." Milkon sanoi. "No periaatteessa ne eivät ole ajatuksia. En oikeastaan edes itse tiedä mitä ne ovat" "Niinpä niin. Ihan tyypillistä. No ihan sama. Mä oon universumin poika ja se siitä..." Sanat katosivat tyhjyyteen kun Maagin näkökuvan lumous heikkeni. "Jaahas. Että sillä lailla. Ehkä tuotakin voivielä hyödyntää." Maagi nauroi sekopäistä naurua hetken kunnes yski. Hän oli vahingossa nielaissut kärpäsen.