Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

pässilauma - sessiot 5.2.2005

Pässilauma aktivoitui jälleen pitkähkön tauon jälkeen. Pitkien aikataulunpohtimisten ja biisien ennakkotyöstöjen jälkeen olimme saaneet sovittua, että tämän viikon lauantaina pistetään neliraituri nauhoittamaan.

No, kuten aina, homma meni aika säätämiseksi. Kosketinsoittimia noutaessa ilmeni, että ne ovat lukkojen takana, eikä lukkoon ole avainta. Aha - ei sitten kosketinosuuksia tällä kertaa. Pragmatisteja kun olemme, totesimme että sitten sovitetaan biisit uudestaan. Enemmän kitaroita ja kaikennäköisiä puhaltimia kehiin.

Seuraava ylläri tuli pari tuntia myöhemmin. Basistimme Suuronen oli ilmoittanut, että hän pääsee sessioihin vasta pari tuntia myöhässä. No, jossain vaiheessa puhelin sitten soi. Herra S. ei perhesyistä pääse tällä kertaa paikalle. Ikävää, mutta minkäs tuollaiselle mahtaa. Sitäpaitsi eihän tuokaan bändiä horjuta, kun meistä kaikki osaavat soittaa bassoa. ("Mistä mä painan?")

Joten sitten biisimateriaalin kimppuun. Ensimmäisenä tekeleenä äänitimme jytäävän (no heh) rokkibiisin joka tunnetaan nimellä voimamies. Rumpalimme Ukkonen päätti lähteä heti alkuun tappelemaan verkkopiuhastaan läheiseen atk-liikkeeseen (ihan tosi) joten jäimme kosketinmies Kivilahden kanssa työstämään materiaalia. Työnjako olikin sitten, että minä pistin yhdelle raidalle kitaran ja toiselle basson (törkeän epätahdissa molemmat) ja herra K. soitti rummut (lähinnä siksi, että minä soitan rumpuja vielä huonommin, emmekä jaksaneet venailla rumpalimme ilmestymistä). Lopuksi jäi minun nakikseni mutista biisin lyriikat.

Tämän jälkeen jatkoimme nauhoituksia allekirjoittaneen kirjoittamalla kappaleella ydintalvi. Kyseenomainen tekele etenee pikajunan lailla koko n. 20 sekunnin kestonsa ajan, eikä herra K. ollut tarpeeksi kykenevä soittamaan bassoa riittävän nopeasti. Joten allekirjoittanut veti kitaran ja basson - rumpali oli tässä vaiheessa palannut ja tykitti mattökompin sisään tokalla otolla. ("Mitä, siinäkö se biisi oli?") Lopuksi herra K. mylvi tekemäni lyriikat, ja tekikin varmaa jälkeä.

Ja kun tahti oli kova, niin oitis lisää nauhoittelemaan. Räimeen ja huudon vastapainoksi otimme seuraavaksi käsittelyyn akustista, espanjankielistä musiikkia. Leccion diecinueve sai akustisen kitaran, rumpuraidan ja herra K:n vokaalien tuoksi melkoisen tunkkaisen huuliharpun. Toimiihan se jotenkuten. Teksti käsittelee vissiin kehoitusta painua pikaisesti lekurin juttusille.

Akustiseen menoon mieltyneenä laitoimme seuraavaksi nauhalle kappaleen nimeltä muovi palaa. Instrumentaalikappale sovitettiin sen verran leppoisaan tahtiin eteneväksi, että herra K. pystyi soittamaan bassot ilman suurempia ongelmia. Soolosoittimen virkaa toimitti allekirjoittaneen pari viikkoa sitten hommaama tinapilli. Häröö.

Tässä vaiheessa rumpalimme siirtyi touhuamaan jotain muuta (taisi lähteä pyykkituvalle..), ja jäimme K:n kanssa kaksin musisoimaan. Herra K. totesi, että nyt tehdään kauan suunnittelemamme räppibiisi. Itse olin että "no jos nyt ei kuitenkaan", mutta kun ymmärsin että eipä meillä paljon parempaakaan matskua ole tarjolla niin tehdään sitten se. Rage Against the Machine toimi inspiraation lähteenä, mutta lähinnä biisi nimeltään kelarahat kuulostaa humalaiselta uukakkoselta jonka päälle räppää joku, joka on ekaa kertaa elämässään laittanut lippiksen päähän väärinpäin. Saas nähdä, tuleeko siitä kulttisuosikki mikserin hoppariteinien keskuudessa.

Ja lopulta herra K. kurkkukipuaan valitellen totesi, että hän ei tänään laula enää mitään. Ja eipä hän tehnyt paljoa muutakaan, vaan painui ihastelemaan 3d-demoja tietokoneen ruudulta. Päätin, että päivän biisisaldoksi pitää tulla kuusi biisiä, ja niinpä tekaisin nopeasti mies ja kitara -hengessä kappaleen joka sai hetken mielijohteesta nimekseen ue. Riipivää kuunneltavaa.

Biisikasaan sangen tyytyväisinä totesimme, että nyt saa musisointi riittää, ja keskityimme pizzaan, keskiolueen ja por.., öh, elokuvataiteeseen.

Hyvät sessiot oli, joskin basistin ja kosketinsoittimien puuttuminen teki touhusta jokseenkin erikoista. Toivoakseni ensi kerralla saamme kaikki äänitystilaisuuteen yhtaikaa, ja lisäksi pidettyä kaikki muusikot paikalla materiaalin nauhoituksen ajan... Biisit tulevat sivulle ennenpitkää parin viikon välein, jahka saan ne nyt miksattua ja hyväksyttyä miksaukseni muilla bändin jäsenillä. Odotelkaa.

Kirjoitettu Sunday 06.02.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: