Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Turingin poppikoneen treenit, osa 52

Jep. Eilisiltana treenailtiin taas poppikoneen kanssa. Edellisviikon treenit olivat jääneet itseltäni paitsioon (syynä univelka ja opiskelukiireet), joten motivaatio möykkäämiseen oli kova.

Edellisellä kerralla olivat bändin kaksi muuta jäsentä päättäneet muokata Kaappihetero-biisin uuteen uskoon tekemällä siihen uuden bridgen ja choruksen. Tästä he olivat tiedottaneet sähköpostilla, mutta kun ääninäytettä ei ollut mukana niin ei ollut aavistustakaan miten biisi meni. Niinpä treenit alkoivat ko. biisin raakaversion kuuntelulla. Studiomme hifikaiuttimista (tuo oli sitten sitä ironiaa) vyöryi melkoisen erilainen biisi kuin se, mitä pari viikkoa sitten duunasimme. Suorastaan hilpeä biisinkaltainen, mainiolla riffillä varustettuna.

Biisistä puuttui vielä lauluosuudet, mutta sanoitukset olivat onneksi jo olemassa. Timopoika alkoi näinollen vetämään vokaaliosuuksia biisiin Capteeni Jannen toimiessa äänitysvastaavana. Itselläni ei ollut tässä vaiheessa mitään tekemistä, joten nappasin kitaran ja vahvistimen, ja menin treenitilamme vessaan kehittelemään kitaraosuuksia biisiin. (Tapahtumasta on olemassa valokuvakin, ja kieltämättä kuva hörhöstä soittamassa kitaraa vessan lattialla vahvistin pöntön päällä on melkoisen koominen, täytyy linkittää tänne jahka saan kuvan käsiini.)

Lauluosuuksien kanssa oli jonkin verran työtä, ja hommassa alkoi esiintyä jonkin verran soraääniäkin. Capteeni ehdotti, että tekisimme mielummin kappaleen alusta asti uudestaan jokseenkin akustisempana versiona, mutta allekirjoittanut ja Timopoika olivat kuitenkin niin mieltyneet tähän versioon että totesimme tekevämme ensin tämän ja ensi kerralla mahdollisesti akustisemman version.

Lopulta lauluosuudet saatiinkin jotenkuten purkkiin, ja päädimme höystää biisin nipulla ihmeellisiä kitarasoundeja. Väsymys alkoi tässä vaiheessa näkyä (vokalistimme oli jo treenien alussa ollut lähemmäs 15 tuntia putkeen hereillä, ja itsekin olin rankan päivän uuvuttama) melkoisen puujalkaisena huumorina ja muuten vaan harvinaisen typeränä keskusteluna:
"Soita soolo tohon biisiin."
"No kai mä sit soitan. Menikö tää biisi ceestä?"
"Ääähhääähhhäääh!!!"
ja sitä rataa.

Loppujen lopuksi, aivan mahtavat treenit ja matskua syntyi. Kaappihetero on ilmeisesti miksausta vaille valmis, ja ilmestyy toivottavasti piakkoin sivullemme. (Tai sitten tuottaja-Capteeni "vahingossa" siirtää tekeleen RecycleBiniin, ja se siitä sitten.) Oli miten oli, olen harvinaisen ylpeä siitä, että olen tässä bändissä.

Kirjoitettu Friday 18.02.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: