Huu. Niinpä niin, perjantaina 11.8 heräsinkin jo aikaisin, sietsemän aikoihin, virkeänä, todeten, että pakattavaa ei paljoa ollut ja kamat olikin kasassa. Parin tunnin mikserissä haahuilun jälkeen keksin, että paikallinen spurgujuottolahan aukeaa jo klo 9 aamulla, joten suuntasin sinne, tilasin viskin ja oluen ja toisen oluen, menin torille, kun spurguilta loppui rahat ja ostin vähän matkajuomista. Hampurilaisen jäystin aamiaiseksi torilla, jutustelin spurgujen kanssa, mitä nyt örinältä selvää sain. Kohta klo olikin sen verran, että taivalsin kohti Kuusamon bussiasemaa ja hetken ehdin nauttia lonkkuani kun sainkin bussin kajaaniin.

Matkalla nukuin. Välillä luin Sven Hasselia ja nukuin lisää. kajaanissa hypin ulos bussista, tein sätkän, soitin ekipaelle ja pistin palamaan. Hetken päästä iloinen kuski ekipae olikin edessäni kauniin saksalaisen laatuautonsa kanssa. Polttelin sätkäni, viskoin tavarat taakse ja hypin ekipaen viereen pelkääjän paikalle. mutkaisimmilla pikkuteillä mainitsinkin kai välillä vähän pelkääväni. Sitten saavuimmekin kauniiseen pohjois-savoon ja keskisuomen-lääniin, käytiinpä atmospfääriltään erittäin kivalle Esso -huoltamollakin tauolla, joskin minun oli niin kovin vaikea "pitää pokkaa" kun paikalliset miehet keskustelivat, että olisiko parempi tehdä itse koko popeda-kopio viako ottaa jonkin navetan takaa popedan runko siihen ja toinenhan huudahti, "ota vlamis runko, nimittäin popeda ei ruostu IKINÄ!" Samanlaista hilpeyttä herätti, kun Eki (ekipae) totesi minulle, että tien yli hoiperteli juuri mies, joka kaatui penkalle. Itse vaadin, että pysähdymme ja tarkistamme, mikä on miehen kunto. Miehen kunto oli.. humalainen. Vähän verta, mutta humalainen. Mies jutteli minulle vähän, esittäydyttiin jne. kunnes paikalle porhalsi paikallinen nainen joka kertoi, että tien yli kaatuilee puliukkoja silloin tällöin laumoittain, eikä heidän kunnostaan näin kesäisin tarvi olla huolissaan, lähellä on heidän majapaikkansa. Jatkettiin matkaa kohti jo horisontissa häämöttävää jyväskylää.

Jyväskylä oli maineensa veroinen ruma teollisuusalue joka esteettisistä syistä voisi kokea tshernobylin kohtalon, mutta onhan siellä sentään jonkilainen paikallinen valoläiskä, DJ Erotica! Saimmekin tämän legendaarisen tiskijukan kyytiin ja käväisimme paikallisessa (rumassa, yllätyitkö?) ostoskeskuksessa, josta ostin pahamaineista Gambinaa, pahamaineista olutta ja hyvämaineista makkaraa omaa pahamaineisuuttani tasoittamaan. Matka jatkukoon. Jyväskylästä luonnollisesti alkoi Eteläisemmän Suomen hyväkuntoiset ja leveät tiet, joista jokainen kuski tietysti ottaa ilon irti, mutta on myös tuo paratiisin käärme, liikkuvan poliisin partio olemassa.. noh, pohjoisen pojathan eivät koskaan synny hyvien tähtien alla, joten Ekipä vetikin tällaisen käärmeen näköpiiriin ja hetken päästä käärme meidät yhytti ja antoi pohjoisen villimiehelle vähän penaltya reviirilleen tunkeutumisesta, varsinkin kun tunkeutumisnopeus oli se mikä oli. Tällä tavoin Etelä-Suomi kiittää reippaita matkamiehiä viemällä oikeutetulta ja nörältä kuskilta myös ajoluvan NATO- OECD- tms. mitävittulie -maissa. Tunnelma, joka oli takapenkin (mie) ja etupenkin (armollinen kuskimme Eki & Erotiikka) noussut jo aikamoisiin kämppisfääreihin huonojen, mutta ah niin tunnelmaan sopivien juttujen ansiosta pääsi tässä kohtaasiis laskemaan, ymmärrettävästi. Muutamalla puhelinsoitolla sotilaallistakin koulutusta hankkinut kuskimme kuitenkin osoitti organisointikykynsä ja sai mieleni rauhoittumaan kertomalla kyydistä pohjoiseen.. olempa itsekäs, kun ajattelin vain omaa kyytiäni, noh, pääsin kuitenkin. Kämppiin siis päästiin, soittelimpas siinä Unlimitorille, joka oli majoitusorganisaattorina luvannut jonkinlaista yösijaa myös minulle. Asiat hoidossa, niinkuin vain unskiin voi luottaa, tuohon mäntän luolamieheen, joka vie naisen tai tarpeen vaatiessa miehenkin puuhunsa!

Paikan päällä sitten.. uusia ihmisiä.. vuosi sitten tavattuja tuttavuuksia, joita innolla käteltiin, halailtiin jne. Rauhallinen ja rento Austurkarl, aina iloista TyyNy -jengiä ja väripilkkuna Haava (nauhurilla varustettuna) joskin jonkinlaiseksi väripilkuksi osoittautui myös Laihanen, joka välittömästi koki tarpeelliseksi hyppiä polvillaan rintani päällä, varmistaaksene vain, että todella kadun sitä vääryyttä kun viime cämpissä pöllin häneltä joitain elintarvikkeita. Käyhän se näinkin. Everhad osoittautuikin todella hauskaksi juttuseuraksi, niillä portailla viihdyttiin. Vein tavarat Unskin mökkiin ja siirryin tekemään lisää sitä mitä osaan: puhumaan. Kiusallisen typeriä juttuja, mutta määrä korvatkoon laadun. Sitten siirryttiinkin rantaan, jossa laihanen taas hyökkäsi, tällä kertaa kokeillen munille potkimista, muistaakseni viides kerta osui, muut meni reisille, kirjaimellisesti. Sitten otin vähän piiskaa, mutta edes piiskaa eivät osanneet antaa tällä kertaa kunnolla (ens kämppiä varten opettelette!) kun enemmän tuntui jalkoihin napsahtelemaan kuin sinne pyllylle, jonka teille rangaistavaksi annoin. Höh. Rentoa oli loppuilta, varmaankin, en muista, kuin puhuneeni sekavia ja tyhmiä juttuja ihmisille, jotka eivät olisi sitä ansainneet, mutta eipä tuo tainnut ketään pahasti loukata. "pahasti". Vain hyvästi.

Lauantai-aamu esittäytyi nini julmana kuin voi, hyvässä seurassa sentään. Julmuus lattialta herätessä niin hyvässä seurassa kuin itse sainherätä on puhtaasti vittu maailman parasta julmuutta! Aamukaljat, tupakit, niin, ruohikolle, minigolf-turnausta katsomaan. Jos sitä nyt paljoa tuli katsottua, olihan tuolla sen verran hyvää seuraakin, että paskatko sitä mitään pallojen poksauttelua tuijottamaan kun voi nauttia harvinaisen hienojen ihmisten olemassaolosta.
Ja alkoholijuomista, joiden totesinkin hupenevan siinä määrin, että karkasin alueen ulkopuolelle hurjaan villiin manseen, K-kauppaan ja kebabille. K-kaupan edessä puliukko pyysi minua hakemaan itselleen kolme olutta. Hain nöyränä miehenä kolme ja ojensin ne miehelle, jonka puheesta en saanut selvää juuri tuota hakukäskyä enempää. Olisiko ollut jotain paikallista alkuasukaskieltä. Ojensin kuitenkin takaisinrahoja kohti tuota janoista villimiestä. Eipä niitä otettu, vaikka hetken kolikkoja nenänsä edessä heiluttelin, joten tökkäsi kebabinhimoissani kolikot taskuun. Kebab oli hyvää, mutta ikäväksemme huomasimme accentin, ei sillä, että accentin huomaaminen niin ikävää olisi, mutta voih, tuohan aikoi karata leiriltä. Hyvästelyt ja nini accent katosi sinne jonnekkin.

Tästä eteenpäin tapahtui kaikenlaista aika vähän mainittavaa, mutta kuitenkin. Juomista, musisointia, substancen tapaaminen, lisää juomista, sammunut ape nurmikolla, lisää ihmisiä ja juomista. Jossain vaiheessa totesin apen isällisen mallin oikeaksi ja poistuin päiväunille, kylläkin mökkiin. päiväunet loppuivat kun ilta saapui ja mökin ohi kulki heti tuo mahtavista mahtavin Neurophiliac jota heti tuttavallisesti puhuttelin, että mihin herran tiet käy ja kävi mihin kävi niin päätin lähteä mukaan. Mökillä Neuro teki ihmesekoituksiaan, manasi kuolleita esiin ja sekoitti luurangon kädellä taikajuomia, joilla kuulemma koko Hellheim tulisi nousevan maan povesta grillikatoksella. Grillikatoksella meininki (Neuron aloituksesta, loistava miäs siinä!) kohosikin kun paikalla oli TyyNyä (ainakin Stocco ja.. öö.. kumpi, SeC vai DPG.. välillä oli kuitenkin tätä naiskauneutta tuplatenkin! vai näinkö vain kahtena..), Variant, joku muu ja.. hitto, ei tämä johdu siitä, että olisin epäkohtelias, en vain muista. Leikin nimi oli "En ole koskaan.." ja välillä piti juoda. Minä join kokoajan. Neuro antoi pihvin. Se oli hyvää. Sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä. Sitte istuin pöytään, en tiedä miksi ja tarkkaan että missä, mutta edessäni oli tuo maanmainio seuramies Wiren jonka kanssa juttu luistikin. Haavaa varten mukanani pitämä Kent -nimisen hurrihomoorkesterin levy oli taas kaupan (Haava kun on aika tarkka mies, eikä suostunut riistohintoihini..). Wiren se onkin kätevä mies! Kun jotain on kaupan, niin paksaako siitä hinnoista puhumaan. Viren repaisi levyn kädestä ja löi eteeni "Talvisota"-nimeä kantavan jonkilaista myrkkyä sisältävän pullon. Talvisota-pullo kulki pöydässä ja itsekin yritin jo kokemieni taloudellisten tappioiden vuoksi verottaa siitä minkä vain kykenin ja kai minä aika lailla kykenin. Talvisota kesti 105 päivää mutta tämän pullon riittoisuus jäi lähemmäksi 105 sekuntia. pullon tyhjeneminen sai minut ja Wirenin yltymään yhä nerokkaampiin puheisiin sananvaihdosta ja keskustelunaiheista puhumattakaan. Kiitos herra Wiren! sitten olin taas rannalla. Välissä blackout. Grillikatos, ihmisiä. puhuin jotain, en mitään tyhmää kai, mutta jotain. PehmoA tuli kertomaa roppasen suorittamasta vaihtoehtoisesta tavasta penetroitua mökkiin. Muutamat menivät baariin miettimään tapahtumaa. Viihdyin vielä hetken grillillä, muistaakseni pyysin Unskia avuksi mökille siirtymisessä, kun tunsin oloni jotenkin.. niin.. tiedätte te. Unski kuitenkin ystävällisen'ä miehenä kävi oven avaamassa ja pääsin levolle.

Sunnuntai-aamu saapui ja hetkessä pääni sisällä käyneestä veren huminasta huolimatta sain kamanikasaanja siirryin si nne, missä tuon teidemme ritarin, Ekin ajokin kuuluisi olla. Itseasiassa Eki etsikin minut ja auttoi jäljellejääneen omaisuuden ns. 'roudaamisess' jos se nyt näin meni. Siellähän olikin jo vaikka ja ketä. Saatiin vielä, joskin monet hiukan hiljaisempina (minä mukaan lukien), esittää monenlaista loppukaneettia. tällaisen hiljaisen sanailun merkeissä, jopa iltojen tapahtumia muistellen tuo pieni yhdessäolomme hetki siinä kului kunnes hetki tuntui lyöneen ja Laihanen kajautti nuo julmat, kaihoisat, mutta samalla jotenkin levolle laskevat sanansa "Camp Mikseri Vitonen on päättynyt, kiitos! -- Annetaan meille pienet aplodit!!" Niin raikui aplodit ja. Niin, matka kohti pohjoista alkoi. Jyväskylään, tuohon ihmeelliseen teollisuushallimaahan asti nukuin suurimmaksi osin, sitten käytiin kokeilemassa josko ABC:n buffetista saisi mitään alas. Sain. Vähän. kuskinamme toimi sattuneista syistä Ekin paikallekutsuma henkilö, jonka etunimi jäi nyt johonkin toimimattomien aivosolujeni loukkoon, mutta jonka mielsin siskokseen. (Korjatkaa nyt jos jollain on parempaa tietoa) itse olin vähän jäinen. loppumatkasta selkeni. Pääsin ouluun ja kuulin matkahuollon ystävällisiltä tädeiltä, ettei minun tarvikkaan istua aamuun asti Oulun asemalla vaan pääsen Kotini lämpöisene syleilyyn jopa samana iltana. Eki taisi vielä heittää mukaan minulle 250g annoksen pyttipannua, josta olikin myöhemmin yöllä iloa - sain sen syötyä puolessa tunnissa, varistellen väliaikaisesti lattialle vain noin puolet sen sisällöstä käsien tärinän johdosta.
Tähän päättyi tämä tarina.
Ottaisin uusiksi ja toivottavasti pääsenkin ottamaan.

Terveisin kaikilta kaikkea anteeksipyytelevä & erityisen kovasti kaikesta kaikkia kiittelevä JM!