Kuvailempa tähän oikein tyypillisen tanssi-illan kulun tällaisen maakuntamuusikon kokemana.
Hommaan kuuluu, ettei keikkaa useinkaan saa pelkkä orkesteri, vaan järjestäjä ainakin olettaa jonkun "tähtisolistin" olevan pakollinen. Muuten ei siis tule yleisöä. Jos kyseessä on pieni ja köyhä pienviljelijä- tms yhdistys, niin mainittu solisti on jokin entinen tangokuningas tai vastaava, jonka saa puoli-ilmaiseksi.
Ensi bändi soittaa miltei tyhjälle salille pari settiä. Kuitenkin musiikkia, jonka on harjoitellut ja osaa. Sen vaan kuulee tosi harva ihminen. Yleisöhän tietää, ettei solisti aloita ennen yhtätoista.
No sitten tämä Heikki-Anneli aikanaan tulee vetäisemään sen 2 X 30min, jonka takia yleisö auliisti maksaa 10€:n lipun. Bändi ja solisti kenties tapaavat tuolloin ensimmäisen kerran elämässään. Solistilla on suttuiset nuottimonisteet, joista osa on kirjoitettu käsin mahdollisimman sekavalla käsialalla ja osa nuoteista taas on väärässä sävellajissa. Varsinkin naissolistin kyseessä ollessa hän useinkaan ei osaa kertoa soitettavasta biisitä juuri mitään. Esimerkkinä Lea Lavenin ohje erääseen biisiin: "Se on niin kuin bluesia, mutta siinä on hirveesti breikkejä..."
Kaksi settiä soitetaan siis parhaassa tapauksessa täyttä paskaa, vaikkei yleisö sitä huomaisikaan. Toisinaan tietysti kaikki biisit ovat ennestään tuttujakin, mutta on ollut niinkin, ettei ainuttakaan tuttua koko reperttuaarissa. Naisilla on usein myös sangen eksoottiset sävellajit. Etumerkkeinä ristejä niin paljon kuin lääkäri sallii.
Ja näiden kahden setin ajan on tietysti sali täynnä.
Kun sitten Tähti on poistunut ja bändi palaa soittamaan ihan oikeasti, eli harjoittelemaansa ohjelmistoaan, suurin osa yleisöstä on lähtenyt kotiin. Eräät tanssijat valittelevat yleisönosastoissa, miksi ei tansseissa soiteta sitä tai tätä musiikkia, mutteivät ole silloin paikalla, kun olisi mahdollista sellaista orkesterilta pyytää. Heitä kun kiinnostaa vain se menneidenaikojen iskelmätähti. Se hajuvesipoika vuosien takaa...