Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Kotikonnuilla..

Mikserikin kun uljaan uuden blogin on saanut niin täräytetäänpäs pari lauseen tynkää. Tällä hetkellä vietän viikonloppua kotikaupungissa Kokkolassa ja juuri todistin ensimmäisten lumihiutaleiden tippumisen. Pari viikkoa sitten irti leikattu umpparikaan ei enää vaivaa kuin painajaisissa. Vaikkakin haava on välillä tuntunutkin siltä, että sieltä on tulossa jotain ulos - kavereiden kanssa aavistelimme, että se on predator.

Kurjaa on että edelleenkään ei tietokonetta Rauman opiskelijakämpässäni ole. Päässä, kun pyörii lauluideoita ja suurin osa unohtuu, jos ei heti pääse kappaletta värkkäämään. Täällä kotona sitten yritän kovasti miettiä mitä mielessä on pyörinyt vaan eipä mitään kehittävää synny (kuten artistisivua seuranneet ovat ehkä huomanneet).

Nyt on lauantai-ilta ja kultani on Puolan maalla vanhempiensa kanssa, joten taidan viihdyttää itseäni The Ring elokuvan uusintaesotyksellä. Adios!

Kirjoitettu Saturday 18.10.2003

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: