Oletteko huomanneet heidän liikkuvan? Samaa ilmaa sisäänsä hengittävän?
Syntyvän äidistä, lapsena varttuvan ja illassa iloisassa väsyneenä maahan maatuvan?
Toiset toisia pidempään marssivat, eräätkin vuosia ja taas vuosia vaeltavat.
Mut eivät syytä ensimmäiset toisia siitä, jos elinpäivät nuo eivät mihinkään riitä.
Tietänevät sen jo tosissansa, tämä niin monikasvoinen maan kansa, ett´ vois sitä tehdä elääkseen voitavansa, taistella vastaan tautia, toivoa viel´ viimein ylös nousevansa.
Mut turhaahan se kaikki silti ois, tuhlaavaa, itsekästä marssia luonnon ääreltä pois.
Ongelmia lisää se kaikki kuitenkin vain lopussa tois.
Eikä siellä lopussa mitään niin pelottavaa lie, et viivytellä kannattais, viimeiseen asti roikkua maailmassa tässä, ettei se tie vie.
Viisaita ovat kovin nuo toverimme verrattomat, puut, heinä, liskot, käärmeet ja puput somat. Vain siksi elävät ett´ toinen toistaan ruokkivat. Ja näin sit vain lopussa muotoansa muuttavat. Iäti tällätavoin elävät.
|