Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Arkisto

Ladataan

Rankka viikonloppu

Nyt on kuuran työn täyteinen viikonloppu saatu pakettiin. Torstaista 12.04 alkoi valmistelut seuraavan päivän keikkaan täydellisen huonoilla treeneillä joten oli mukavaa yllättyä keikalla kuinka paljon paremmin biisit voi soittaa. Keikasta suuri kiitos faneille eturivin valloittamisesta ja oli mukava nähdä laulamista!!! JEE! :) Kyllä se lämmitti ja saatinhan siitä kuvia myös paikallislehteen jossa päästiin kivasti esille. keikalta saatin kamat roudattua autoon puolen yön aikaan ja aamulla kuudelta ylös kohti tamperetta äänittämään kuuran kolmatta demoa. Demolle valittiin rauhallisempia kappalaite 2 joista kuitenkin toinen piti aikataulu ongelmien takia jättää pois. Pahan morsiamesta oli tarkoitus tehdä tiukka rock ralli mutta sovitus muuttui studiossa äärimmäisellä tavalla ja päätettiin tehdä kaikista kipaleista köykäisempiä. Aina on mukavaa kokeilla uusia tuulia. Demon köykistely ei tule tarkoittamaan kuuran genren vaihtoa vaan kyseessähän on pelkkä ääninäyte...keikalla jatkamme "rankalla" tatsilla. Uutta materiaaliakin on tulossa lisää ja niitä kuullaan tulevilla keikoilla sitä mukaan kun biisit valmistuu esityskuntoon. Kolmen päivän studio sessio veti voimat joka jannusta...töitähän tehtiin aamusta yöhön ja yöt meni maailmaa parantamassa. Jokatapauksessa uudet biisit Pahan morsian sekä Sota valta, ja raha ovat nyt jokaisen kuunneltavissa. Sooloissa Teemu näyttää hienosti kitarallaan miksi häntä bändiin pyysimme! Toivottavasti näissä kahdessa kappaleissa olisi jokaiselle jotakin. Minun itseni sekä koko kuura-yhdistyksen puolesta suuri kiitos diggailijoille!!!

Kirjoitettu Tuesday 17.04.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: