päiväni metsässä oli tajuntaalaajentava kokemus. Päätin lähteä kitarani ja patterikäyttöisen micro cubeni kanssa metsiin vaeltelemaan. Välillä istahdin jollekkin kivelle syvässä ja tummassa metsässä ja ihailin luontoa samalla riffitellessäni paranoidia. Hirvenpaska haisi eksoottiselta ja linnut siversivät melodisen taustan soitolle.

Soiteltuani jonkin aikaa minuun iski hirmuinen nälkä. Löysin läheisen mättään nurkalta makoisan näköisiä silokkeja jotka puskivat varttaan kosteasta maaperästä. Olihan nyt syksyn alku, ja sienet kasvoivat menestyksellä.

Napsittuani muutamakymmentä silokkia pilkoin ne omalla sienipuukollani ja taiteilin niistä vahvistimeni päälle hienon kattauksen. Siinä sitä sitten alettiin popsimaan soitellen.

Mahani saatua täyteen alkoi tapahtua: jokainen sävel jonka soitin avautui uutena maailmana minulle. Yksi sävel oli kuin pitkä tarina jonka lävitse kuljin. Vaihdoin efektejä combovahvaristani ja lensin läpi kitaran avaaman maailman. Jossain vaiheessa luonto alkoi muuttumaan soittamiseni mukana. Kasvillisuus paksuni ja vihreä sävy paiskautui päin silmiäni. Se oli niin kauniin vä... joo anti olla koneella tylsää ja vittu blah! Kellokin jotain vittu kahtakytävaillekymmenen, nälkäkin alkaa olemaan... vois kohta lähtee kylälle kauppaan ja pummimaan tupakkaa... tai sitten vois suunnata metsään.. ainiin perkele nyt on talvi.. äh!